Custom Boardsin blogi

Festarit olivat täydessä käynnissä ja mitä lähemmäksi pääsimme, sitä enemmän tiet ruuhkautuivat. Vaikka en nähnyt vielä areenalle sisään, tunsin selvästi tuon hornankattilan luoman energian.

Olen keräämässä tähän blogiin Kingston Wallista mahdollisimman kattavan videoarkiston bändin kulta-ajalta. Videoiden laatu on hyvin vaihtelevaa, mutta niiden kulttuurihistoriallinen arvo on sitäkin suurempi.

Olen viime vuosina huomannut ukkoutuvani yhä enemmissä määrin. Vietän vajaan vuoden päästä viisikymppisiäni, ja minun on yhä vaikeampi päästä siihen nuoruuden mielentilaan, jossa osaisin katsella maailmaa Kallion narukassihipin silmin. Olenko minä tai Custom Boardsini enää relevantti nuorison silmissä?

Saksalainen insinööri Burkhard Lehle kertoi muutama vuosi sitten NAMM-messuilla mykistävän hienon uutisen. Hän oli kehittämässä omaa komponenttilinjastoaan, joka tulee sisältämään jo olemassa olevien innovaatioiden lisäksi täysin uutta tekniikkaa.

Amorphiksen manageri Jouni Markkanen kehotti minua äärimmäiseen varovaisuuteen ja tähdensi, että rahat on oltava kourassa, ennen kuin bändi lähtee hotellilta keikkapaikalle.

Custom Racks -palvelun perustaminen on pyörinyt mielessämme jo pitkään. Unelma jonkin ison räkkikokonaisuuden tekemisestä oli kuitenkin jäänyt vain ajatuksen asteelle, mutta lopulta meitä onnisti.

Nähtyäni Hesarin artikkelissa kuvan Andy McCoyn sotkuisesta pedaalilaudasta, toimin hyvinkin vaistonvaraisesti: nappasin puhelimellani kuvan pedaalilaudasta suoraan lehdestä ja laitoin sen Instagramiin viestin kera, että jos joku saisi yhteyden Andyyn, sopisi välittää tieto, että autan häntä mielelläni laudan suhteen.

Idea oli jo lähtökohtaisesti tavallisuudesta poikkeava. Mikko halusi kuvata dogma-tyyliin videon jokaisesta Keeleyn efektistä. Videolla hän soittaisi kaikkia pedaaleita ensimmäistä kertaa ja antaisi niiden inspiroida ääniä kitarasta sen sijaan, että päättäisi etukäteen mitä soittaa

Ghost Riot -levy sisältää painavaa asiaa kitaristin näkökulmasta ja monia eriskummallisia soundiratkaisuja, joten levy ansaitsee mielestäni hieman tarkempaa tarkastelua.

Kaikkia taiteilijoita yhdistää yksi agenda – tarve löytää oma persoonallinen äänensä. Internetin globaalilla aikakaudella massasta erottuminen on yhä vaikeampaa. Ideat siirtyvät valonnopeudella mantereelta toiselle, ja on helppoa olla ajattelematta asioita itse ja kopioida tyylinsä sen sijaan joltain toiselta.

Studiossa soundihifistely on erittäinkin perusteltua, mutta keikoilla pätevät täysin eri lait. Joskus pitää vain vetää ja toivoa, että kamat kestävät. Ymmärtääkseen mikä on milloinkin tärkeää substanssiosaaminen pitää hankkia itse - välillä kaukaakin.

Jussi Jaakonaho on suunnittelut omaa levyään jo monta vuotta, mutta hän on joutunut siirtämään projektiaan sivuun muiden töiden tieltä. Nyt aika on kuitenkin kypsä ja soololevy on valmis.

Edessäni oli kovasti fanittamieni stoner- ja desert-genrejen autenttisin edustaja, mitä maassamme oli tullut eteen. Lisäksi Maran hahmo oli äärimmäisen kiehtova. Kitaristin soundi ja soittotyyli olivat todella persoonallisia, eivät niin teknisesti taidokkaita, mutta sitäkin sielukkaampia. Mistä tässä artistissa oli oikein kyse?

Viime vuosina kitaristit ovat päässeet nauttimaan monen harvinaisen vahvistimen ominaisluonteesta pedaalimuodossa. Tällä kertaa Mad Professor pureutuu harvinaisen ja tavoitellun Fender High Power Tweed Twin -vahvistimen soundin DNA:han.

Pekko Käppi soitti viime kesänä Amorphiksen vieraana Helsingin Juhlaviikoilla ja hämmästytti nettistreamia seuranneita Amorphiksen faneja ympäri maailmaa. Mikä on tuo pääkallolla koristeltu pieni soitin, josta lähtee sähkökitaramainen särösoundi mutta jota soitetaan jousella?

Euge Valovirran soittotekniikkaa on ihailtu ja arvostettu kitaristikollegoiden keskuudessa. Hän on osaava myös laitteistonsa kanssa ja onkin päivittänyt kitarasoundiaan vuosien saatossa useaan otteeseen.

En voinut peitellä innostustani, kun sain sähköpostiini automatisoidun ilmoituksen Custom Boardsin kyselylomakkeen täyttämisestä. Sen oli lähettänyt trumpetisti Verneri Pohjola.

Moni taiteilija kokee olevansa umpikujassa massiivisen projektin jäljiltä. Oli kyseessä sitten muusikko, elokuvaohjaaja, kirjoittaja tai maalaaja, työskentelytavan vaihtaminen on vapauttavaa, ja sen avulla taiteilija voi kerätä ”vettä kaivoonsa” seuraavaa isoa projektia varten.

Sami Yli-Sirniö on yksi maamme kansainvälisesti menestyneimmistä kitaristeista. Häntä ei edes välttämättä mielletä suomalaiseksi, sillä näkyvimmin Sami on ollut viime vuodet esillä saksalaisen thrash metal -legenda Kreatorin kitaristina.

Darkglass Electronics on löytänyt lyhyessä ajassa tiensä lukuisien basistien pedaalilautoihin. Merkkiä näkee laajalti eri maailman musiikkilehdissä, ja olen itsekin pitänyt viime vuosina sen pedaaleita ykkösvalintana basisteille, jotka himoitsevat putkivahvistinmaista säröpedaalia.

Tämä maailman myydyimpiin ja hehkutetuimpiin kuuluva äänite on jättänyt minulle mielikuvan David Gilmourista voimakkaasti efektejä käyttävänä kitaristina, mutta tosiasiassa kitaraa soitetaan ja efektoidaan levyllä verrattain säästeliäästi.

Jimsonweed on 90-luvun lopun psykedeelisen raskasrockin kulttinimi, jolla oli kaikki menestyksen avaimet käsissään. Siitä povattiin suurta vientitoivoa, mutta yhtye kuitenkin hajosi jättäen jälkeensä vain muutaman levytyksen. Tämä on bändin tarina sellaisena kuin sen muistan.

Koko viime ja tämän vuoden keskustelu nykymusiikin suuntauksista on ollut kitaroille epäedullinen. Kaikki tehdään kuulemma koneilla, eikä kitaralla soitettu musiikki ole muodikasta.

Ajatus lähteä seilaamaan Itämerelle tuhannen jurrisen hevarin kanssa on aina tuntunut minusta vain ja ainoastaan absurdilta. Olen vanhetessani alkanut pohtia elämän lyhyyttä ja rajallisuutta. Olisi tylsää lähteä täältä kokematta kaikkea houkutuksia, joita voi järjen rajoissa kokeilla. Jos osaisin jättää ennakkoluulot narikkaan, laivallahan voisi viihtyäkin.