Dumble Overdrive Special ‑vahvistimen myytti ja legenda

May 14, 2014

MAAILMASSA ON TÄLLÄ HETKELLÄ arviolta yli kaksi tuhatta overdrive-pedaalimallia. Usein tuntuu, että olen niitä kurkkuani myöten täynnä. Tätäkin kirjoittaessa joku saa valmiiksi jossain päin maailmaa “uuden” overdriven, joka lupaa samoja asioita kuin edellisetkin: transparentti, dynamiikkaan reagoiva, lämmin, orgaaninen. Tuttuja sanoja valmistajien sivuilta. Usein nämä efektit kuitenkin toistavat samaa piiriä kyllästymiseen asti. Yksikin Ibanez Tube Screamer ‑kopio vielä, niin uskoni pedaalien suunnittelijoihin järkkyy pahemman kerran.

Overdrive-ähkyyni on olemassa vain yksi poikkeus. Jos joku lupaa tuoda minulle Dumble Overdrive Special ‑vahvistimen soundin pedaalimuotoon pakattuna, niin minulla on aina hetki aikaa.

Yleinen mielipide on, että Dumble-vahvistimen overdrive-piiri on paras mitä koskaan on kuultu. Kyseessä on myös maailman kallein kitaravahvistin. Sen on rakentanut Alexander Dumble. Hänen vahvistimistaan pyydetään käytettynä jopa 110 000 dollaria ($). Vahvistimia on arvioitu olevan alle 300 kpl, joista viimeiset tehtiin 90-luvun puolivälin jälkeen.

Vahvistin edustaa monelle täydellistä kitarasoundia. Kyseisellä pelillä ovat soittaneet muun muassa Stevie Ray Vaughan, Robben Ford, Eric Johnson, Ry Cooder ja Carlos Santana. Itse himoitsin taannoin nähdä tuon vahvistimen niin paljon, että menin Santanan keikalla töihin apukädeksi – vain nähdäkseni ja kuullakseni läheltä Dumblen soundin.

Nyt samaa harmonisesti rikasta ja laulavaa yliohjausta luvataan pedaalimuodossa, ja vieläpä satoja kertoja halvempaan hintaan. Dumblen legendaarista overdrivea on yritetty muuntaa pedaaliksi jo lukuisia kertoja, vaihtelevin tuloksin. Tällä kertaa pedaali ja suunnittelija tulevat Suomesta.

Lassi Ukkonen on tunnettu kotimainen vahvistinguru. Yhdessä toisen kotimaisen, Mad Professorin kanssa hän väittää tehneensä sen mistä moni unelmoi: pakannut maailman halutuimman soundin pedaalimuotoon kaikkien saataville. Pedaalin nimi on Simble, ja se näyttää kieltämättä upealta, mutta lunastaako se sille asetetut odotukset?

Lassin mukaan Simble overdrive-soundi rakentuu kitaristin oman soundin päälle, eikä sen viereen. Kitaran mikit säilyttävät luonteensa, ja alkuperäinen soundi pysyy koko ajan pohjalla muuttumattomana, kaikissa pedaalin asennoissa. Oikein soitettuna se seuraa kitaristin vaistoja. Pedaalissa on Lassin mukaan sama “luomusoundi” kuin sen esikuvassakin. Sitä lähdettiinkin kasaamaan täysin samoista lähtökohdista.

Ja arvatkaapa mitä? Tämä pedaali tekee sen, minkä lupaa ja on – niin, kyllä: äärimmäisen transparentti, dynamiikkaan reagoiva, lämmin ja orgaaninen.

Käsissämme voi olla jopa uusi moderni klassikko jatkamaan Ibanezin Tube Screamerin ja Klon Centaurin jalanjälkiä. Kuulostaa paljon luvatulta, mutta kaikki edellytykset siihen ovat olemassa. Sen verran hätkähdyttävä kokemus pedaalin kanssa soittaminen on.

 

Miksi juuri Lassi onnistui siinä, mitä monet insinöörit olivat yrittäneet jo pitkään, ympäri maailman? Ensinnäkin, hänellä on vuosikymmenien kokemus alalta, hyvät korvat ja luova persoona. Toiseksi, hän sai tahtomattaankin inspiraation yhdeltä Suomen tunnetuimmalta kitaristilta, Peter Lercheltä.

Jos haluat vahvistimen, lähetä ensiksi levy

Yksi merkkiä mystifioivista sädekehistä on, että Alexander Dumble halusi aina näytteen asiakkaansa soitosta. Vasta kuultuaan nauhan hän arvioi, alkaako hän tekemään tilaajalle vahvistinta vai ei.

Peter Lerche oli luonut uraa muun muassa UMO:n ja Pekka Pohjolan kanssa. Hänkin halusi itselleen maailman parhaan kitaravahvistimen. 

Peter oli ollut tyytymätön Mesa Boogien yliohjaukseen, jossa eri soitinten erot eivät päässeet esiin. Luettuaan Dumble-vahvistimesta hän kiinnostui niiden lupaamasta soiton herkkyyteen reagoimisesta. Peter kirjoitti toiveikkaana kirjeen, ja liitti mukaan Pekka Pohjolan levyn Everyman. Peter suositteli kuuntelemaan kappaleen “Blues For Verneri”:

Hän antoi paketin toiveikkaana NAMM:iin lähtöä tehneelle tuttavalleen, joka lupasi välittää kirjeen eteenpäin Alexander Dumblelle. Peterin suureksi iloksi hän sai jo muutaman viikon päästä paluupostissa vastauksen: sopimuksen, sekä ohjeet Overdrive Specialin ennakkomaksusta.

Vahvistimien hinta oli tuolloin hieman yli 2000 $ 24–36 kuukauden toimitusajalla. Tämä oli vuonna 1987 puolet enemmän kuin Mesa Boogien kallein malli. Jos vahvistimen olisi halunnut nopeana kuuden viikon toimituksena, sama peli olisi kustantanut 5000 $. Lisäksi sopimuksessa vaadittiin muun muassa seuraavaa:

• Täydellinen vaitiolovelvollisuus kaikista keskusteluista.
• Vahvistinta ei saa avata.
• Vahvistinta saa jättää vartioimatta niin, että se voitaisiin varastaa.
• Vahvistinta ei saa myydä eteenpäin.

Dumblen hinnoittelu oli myös legendaarinen (hinnat vuoden 1992 dollareissa):

• Puhelinkonsultaatio alle 10 min. 200 $. Tämän jälkeen jokaiselta alkavalta minuutilta 15 $.
• Tuntitaksa 235 $.
• Päivätaksa vahvistintöissä 1250 $.

Lerchen maksettua vahvistimensa alkoi loputtomalta tuntunut odotus. Monta kertaa toivonsa jo menettäneenä Peter yllättyi kuitenkin perinpohjaisesti eräänä marraskuisena aamuna. Vahvistin oli Suomessa! Ensimmäinen härmässä nähty Dumble-vahvistin oli tosiasia.

Väärä verkkomuuntaja

Peterin pettymykseksi vahvistimen virransyöttö oli kuitenkin tehty USA:ssa käytetylle 110 voltin verkkojännitteelle. Hänen oli siis vaihdettava vahvistimen verkkomuuntaja, niin että sitä voisi käyttää Suomessa ilman hankalia lisälaitteita. Peter ei voinut uskoa uutta vahvistintaan kenellekään muulle kuin luottomiehelleen Lassi Ukkoselle.

Vahvistimen toteutuksen tarkkuus oli jotain ennennäkemätöntä, jopa kokeneen teknikon silmin. Lassi soittikin pian Peterille työn laadusta ja vahvistimen suunnittelusta vakuuttuneena:

-Nyt on kova jätkä!

Minkälainen hahmo tämän tekeleen takana sitten oli? Kenellä on pokeria vaatia vaitiolovelvollisuutta, 10 000 mummon markkaa etumaksua ja odotuttaa asiakastaan viisi vuotta?

Ensinnäkin, Alexander Dumble ei ollut hänen oikea nimensä. Hän oli myös täysin eri persoona vielä 1960-luvulla, jolloin hänet tunnettiin Kaliforniassa nimellä Howard Dumble. Dumble aloitti yhdessä Randall Smithin (Mesa Boogien) ja muutaman muun kanssa Fenderien modifioinnin, tarkoituksenaan lisätä niihin gainia ja yliohjausta. Molemmat termit olivat tuolloin vielä käsitteinä nuoria.

Laulava etuastesaturaatio syntyy

Howard rakensi Fender Showman -tyyppisiä vahvistimia, imi tietoa eri lähteistä ja sai samalla paljon sisäpiirin tietoa kumppaniltaan, Fenderillä työskennelleeltä Jack Smithiltä. Kumpikaan heistä ei pitänyt Mesa Boogien etuastesäröstä. Howard halusi löytää oman soundinsa, ja keskittyi valtavalla palolla vahvistimiensa yksityiskohtiin. Hän viritti jokaisen vahvistimensa gain-asteen täydellisen tasaiseksi. Hän halusi kasvattaa ja viedä signaalia eteenpäin hallitusti. Howardin mielestä muut vahvistimet ohjasivat liikaa itse itseään.

Ei massatuotannolle

Dumble oli suunnittelijana äärimmäisen älykäs, ja hän kammosi massatuotantoa. Hänelle jokainen vahvistin oli yksilö, jonka hän halusi virittää huippuunsa kunnes oli tyytyväinen lopputulokseen. Dumble ei siis halunnut, eikä myöskään kyennyt, tekemään vahvistimia isoissa erissä. Päinvastoin, hän mittasi itse jokaisen komponentin juuri haluamalleen arvolle ennen kuin asensi sen vahvistimeensa. Omien sanojensa mukaan jopa 30% hänen tilaamistaan komponenteista päätyi jätelavalle.

Samaan aikaan Randall Smith kauppasi Mesa Boogieitaan menestyksellä. Howard näki tämän tapahtuvan aitiopaikalta, mutta koki ettei hän pystyisi valvomaan massatuotannossa vahvistimiensa laatua haluamallaan tavalla. Monet olisivat olleet valmiita investoimaan häneen, ja hänelle tarjottiinkin noihin aikoihin isoja summia.

Kaikesta huolimatta, Howard halusi pitää ohjat omissa käsissään. Hänen silmissään Boogie oli menettänyt otteensa laadunvalvonnasta. Dumble oli moneen kertaan osoittanut Mesa Boogie ‑vahvistimista vikoja, huonoja johdotuksia ja suoranaisia vahvistimien sisältä löytyneitä virheitä. Mesa Boogie onnistui kuitenkin markkinoinnissaan ja Boutique-mielikuvan luomisessaan erinomaisesti. Dumblen kohtalo oli sen sijaan jäädä yhden miehen operaatioksi ja vaalia laatuaan viimeiseen asti. Tämä loi kysyntää lukuisille kloonaajille, joista yhden on tehnyt kotimainen Bluetone Amplifiers.

Howard muuttuu Alexanderiksi

Kahdeksankymmentäluku oli Dumblen vuosikymmen. Perfektionistina tunnettu vahvistinvalmistaja sai tunnettuja asiakkaita, ja nimi vakiintui nopeasti Kalifornian musiikkipiireissä. Ennen niin ujo Howard myös muuttui suosion myötä. Nimi vaihtui Alexanderiksi. Hänestä tuli artisti, eikä hän halunnut olla tekemisessä muiden kuin arvoistensa artistien kanssa. Hän valitsi asiakkaansa tarkasti, ja vaikka esimerkiksi KISS yritti ottaa häneen yhteyttä, hän ei koskaan soittanut heille takaisin.

Dumble-soundin ominaispiirteitä

• Alexander Dumble: "Vahvistimiani tulee lähestyä hitaasti. Soittajan pitää tutkia sen mahdollisuuksia kitaralla kokeillen. Suunnittelun perustana on ensimmäisen etuasteen pitäminen puhtaana, ja overdriven luominen vasta toisessa vahvistusasteessa. Mielestäni moni valmistaja tukkii etuasteen liian aikaisin, ja tuloksena on epämusikaalinen säröytyminen. Soittoon saadaan sustainia vain hallitsemalla vahvistimen kaikkia tasoja."
   
• Lassi Ukkonen: ”Dumble on erittäin artikuloiva vahvistin. Kitaristin käsiala tulee selvemmin esille, ja hienostuneella käsialalla kirjoittava pääsee paremmin esiin. Vahvistimen puhtaassa kanavassa ei ole tehty soundin suhteen minkäänlaista kompromissia. Vahvistimen overdrive-piiri rakentuu luonnollisesti puhtaan soundin päälle, eikä ’loikkaa’ seuraavalle asteelle ja muuta luonnettaan, kuten monissa muissa vahvistimissa. Siinä missä Mesa Boogie Mark I-III lähtee hyvin ääripäistä liikkeelle, Dumble edustaa huomattavan erilaista lähestymistapaa. Se lähtee liikkeelle kitaran keskitaajuuksista.”
   
• Peter Lerche: ”Kyseessä on erittäin musikaalisesti rakennettu vahvistin. Verrattuna muihin vahvistimiin, Dumble on enemmän soitin. Mielestäni vahvistimen suunnittelijalla on vastuu puhtaan kanavan soundista. Vasta kun se on kunnossa, se viedään sellaisenaan säröpiiriin.”

Ajatus pedaalista alkaa itää...

Vuosikymmen vierähti, ja Peter Lerche inspiroitui äänittämään Dumblestaan demon, jonka eräs hänen oppilaansa latasi YouTubeen. Hän ja Lassi ihmettelivät yhdessä videon nopeasti lisääntyviä katselumääriä. Pitkään Lassia inspiroinut ajatus Dumblen etuasteesta pedaalimuodossa kyti edelleen, kunnes eräänä päivänä Peterin puhelin soi:

- Olen saanut toteutettua sen, olen ratkaissut mysteerin, Lassi intoili. Ymmärrän nyt mistä on kyse, monet ovat päässeet lähelle, mutteivät ehkä aivan kalkkiviivoille asti!

...saa rungon ympärilleen...

Peter sai pedaalin prototyypin testattavakseen ja ihastui siihen ikihyviksi. Hänen mielestään pedaalista löytyivät juuri ne asiat, jotka häntä miellyttivät vahvistimenkin soinnissa. Sanomattakin oli selvää, että Peter halusi pedaalin itselleen. Seuraavaksi pedaalin halusi Peterin bändikaveri ja hänen kaverinsa...

Simblen maine levisi nopeasti. Lassi sai paljon tilauksia, ulkomaita myöten. Kun puhuin hänen kanssaan kesäkuussa 2013, hän sanoi, että tilauksia on yli viisikymmentä, mutta pedaaleita ei yhtään. Peter ehdotti Lassille pedaalin lisensoimista eteenpäin ja hän suostui, muttei ehtinyt kiireiltään tehdä asian eteen juuri mitään.

...ja puhkeaa kukkaansa.

Mad Professorin demoilla soittava Marko Karhu sattui olemaan yksi Peter Lerchen oppilaista. Tätä kautta Peter ehdotti Mad Professoria Lassin yhteistyökumppaniksi, otti yhteyttä Harri Koskeen ja järjesti tapaamisen. Ja eipä aikaakaan, kun koko porukka oli kerääntynyt juonimaan yhteistyötä Turenkiin, Mad Professorin päämajalle.

- Mennessämme sisään Harrin toimistolla soi Steely Danin‑albumi, joka sattui olemaan ensimmäinen koskaan ostamani LP. Pidin tätä selkeänä johdatuksena ja päätin samoin tein, että alamme tekemään yhteistyötä heidän kanssaan, Lassi kertoo huvittuneena. 

Tästä eteenpäin kaikki tapahtui nopeasti. Päästyään sopimukseen Lassin kanssa Harri Koski valjasti koneistonsa pedaalin tuomiseksi markkinoille. Nyt, noin puolen vuoden päästä, Simble löytyy upeasti pakattuna myymälästämme.

Lassi Ukkosen Simble-vinkit:

Peter Lerchen Simble-vinkit:

• Sensitivity toimii täysin portaattomasti, täysin puhtaasta tweedistä enemmän säröytyvään. Välissä on sottaista Blackface-säröä, ja loppupuolella potentiometrin rataa se kuulostaa melkein jo Big Muffilta. Ihmeellistä kyllä, soundi puhdistuu silti koko matkan ajan volumepotikalla.
• Contour on särön jälkeinen yleispreesens, jonka vaikutus on erittäin laaja. Se balansoi overdriven ja puhtaan välisiä harmonisia kerrannaisia.
• Accent-säätö vaikuttaa signaaliin ennen sen säröytymistä. Sillä määritetään painotus sille alueelle, jonka halutaan säröytyvän. Täysin nollassa se on flat, eikä tee mitään. Tämä on hyvin samankaltainen asetus kuin mitä saadaan Dumblen Jazz-kytkimellä. Loppupuolella se toimii samoin kuin Dumblen Rock/Mid Boost. Accentin ero vahvistimen kytkimiin on, että se on täysin portaaton. Eri asetuksia on rajaton määrä, joten jokainen soittaja kuulostaa täysin itseltään.

14.5.2014 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.