Matamp, Green, Orange ja Sleep

December 25, 2013

KÄVELEN pitkin vuoden 2013 Frankfurtin musiikkimessujen käytäviä, kun törmään tutunnäköiseen vahvistimeen. Näyttää ihan Matampilta tai Orangelta, mutta tämä on eri värinen ja -merkkinen.

”Mikäs tämä on?” pohdin kiinnostuneena. ”Hayden Amps”, vastaan itselleni luettuani vieressä seisovan nimikyltin.

Kurotun kiinnostuneena vahvistimen taakse, kun minua lähestyy ystävällinen nuorimies. Esittelen itseni. Hän kertoo, että Hayden Ampsilla työskentelee vanha Matampin pääsuunnittelija, David Green. Mielenkiintoista. Onko samaisella David Greenillä ollut sormensa pelissä, kun yhdysvaltalainen stoner rock -suuruus Sleep soitti aikanaan Green -merkkisillä vahvistimilla?

Olen yrittänyt tilata Matampilta vahvistimia liikkeeseemme jo puolen vuoden ajan. Sähköposteihin on vastannut Hayden-niminen henkilö, ja olen asioinut hänen kanssaan useasti. Tämä lienee kuitenkin eri Hayden, mietin itsekseni. Matampin vahvistimia emme ole onnistuneet saamaan myytäväksi vähään aikaan. Alan pohtia kuka vahvistimia Matampilla nykyään tekee, ja miksei niitä saa tilattua? Otan Orangen ständiltä mukaan yhtiön historiasta kertovan kirjan, ja palaan hotellille.

Ajatukset pyörivät päässäni. Kuka on David Green? Kuka on Hayden? Mitä yhteistä Orangella ja Matampilla oikeastaan on keskenään? Vaikka olen kävellyt koko päivän, vielä ei ole nukkumisen aika. Googlaan tuntitolkulla tietoa näistä vahvistimista, ja törmään mitä ihmeellisimpiin versioihin tapahtumien kulusta. Merkin monivuotisen maahantuojan uutena omistajana alan selvittää nyt toden teolla, mistä ihmeessä tässä on kyse. Apunani minulla on Matampin kanssa käydyt meilikeskustelut, omat kokemukseni ja internet. En olisi ikinä uskonut, mikä vyyhti merkin takaa paljastuu.

Sleep ja Green -vahvistimet

Kalifornialainen Sleep julkaisi kakkosalbuminsa Sleep´s Holy Mountain juuri oikeaan aikaan. Vuosi oli 1992, ja bluesvoittoinen Black Sabbathiin nojaava riffittely oli nousussa. Stoner rock -genre teki tuloaan. Bändin voimahahmot olivat kitaristi Matt Pike (myös High On Fire) ja basisti Al Cisneros (myös Om). Bändi nojasi vahvasti Black Sabbathin perintöön, ja heidän varhaisella taltioinnillaan "Dragonaut" -kappaleesta voidaan nähdä vanhoja Laneyn vahvistimia ja aistia mieltymys vanhaan brittisoundiin. Tähän on syynsä. Black Sabbath on koko liikkeen isä, ja se ken taitaa Sabbathin soundin, on genressä vahvoilla.

Orange-vahvistimien perustaja Cliff Cooper oli vuonna 1970 saanut sovittua saksalaisen TV-studion kanssa, että hän toimittaisi vahvistimensa heidän Beat Club -ohjelmaansa. Tuona vuonna studion vieraana oli muiden muassa Black Sabbath. Bändeille annettiin mahdollisuus tuoda omat laitteensa studioon, mutta säästääkseen kuluissa Sabbath antoi roudareilleen vapaapäivän.

Musiikkikanavien levittyä maailmanlaajuisiksi tämä samainen videotallenne näkyi pari vuosikymmentä myöhemmin jokaisen stoner rock -fanin olohuoneessa. Black Sabbath soittaa siinä studiossa taustallaan veikeännäköiset oranssit vahvistimet. Orangesta tuli siten Black Sabbathin vahvistinvalinta, tuon maagisen soundin lähde, ja alan harrastajat ympäri maailman päätyivät pian samaan tulokseen. Ongelmana oli vain, ettei vahvistimia saanut mistään.

Myös Sleepin soittajat olivat nähneet samaisen Beat Club -taltioinnin. Vuoden 1993 Euroopan kiertueella heille oli vihjattu, että Orangen vahvistimet olivat tehneet paluun niiden alkuperäisen valmistajan kautta, joka kulkee nimellä Matamp. Matt Piken ja kumppanien innostus oli käsin kosketeltavissa.

Kun he pääsivät Englantiin asti heille selvisi, että Matamp tosiaan oli olemassa, samassa paikassa, pienessä Pohjois-Englannin Huddersfieldin kylässä. Matampin uusi omistaja oli mies nimeltä

Jeff Lewis

Historiaa on kirjoitettu monella eri tavalla. Jeff Lewis itse väittää, että hän oli ollut läheisessä suhteessa Matampin perustajaan Mat Mathiakseen hänen elinaikanaan. Matin leski Ruth Mathias puolestaan sanoo, ettei kaksikko ollut koskaan tavannut, ja ettei Jeffillä ollut mitään yhteyksiä Matampiin ennen vuotta 1994.

Paikallinen levykeräilijä ja huonekaluverhoilija Jeff Lewis joka tapauksessa lunasti pilkkahintaan Matampin jäämistön vuonna 1993. Jeff tajusi brändin arvon, kuten kaikki Huddersfieldissä. Hän organisoi liiketilan uusiksi ja laittoi vahvistintuotannon uudestaan käyntiin, sillä hän halusi hyödyntää varastolla lojuvia ylimääräisiä osia. Jeff halusi luoda kipeästi uuden vahvistimen, joka jatkaisi Matampin perintöä.

Kenties ratsastaakseen Orangen uudelleen heränneellä maineella ja/tai merkkien yhtenäisellä historialla hän valitsi vahvistimien väriksi vihreän, ja alkoi kutsua vahvistimiaan nimellä Green Matamp.

Saapuessaan Huddersfieldiin Sleep osti kirjaimellisesti varaston tyhjäksi uunituoreista Green-vahvistimista. Koska bändi ajatteli osuneensa kultasuoneen, he eivät myöskään säästelleet kustannuksissa. Bändin ostamat vahvistimet olivat kuitenkin tosiasiassa suurelta osin uudelleen pinnoitettuja GT-sarjan vahvistimia, jotka Jeff oli kasannut varaston jäämistöstä. Osa Sleepin ostamista vahvistimista jäi jälkikäteen toimitettavaksi. Jeff lupasi toimittaa ne bändin kotikaupunkiin Santa Claraan, USA:han.

Sleep oli juuri solminut tuottoisan levytyssopimuksen London Recordsin kanssa ja käytti suuren osan ennakoistaan näihin ostoksiin. Erään version mukaan puolet 70 000 $ palkkiosta käytettiin Matampin vahvistimiin, ja lopuilla ostettiin pilveä, josta bändi haki inspiraatiota tulevaan levyynsä nimeltään Dopesmoker.

Tämä raskaita pentatonisia riffejä suoltava bändi oli hionut tulevaa mestariteostaan jo kuukausien ajan. He tulisivat ottamaan seuraavissa sessioissaan kaiken irti vahvistimien soundista. Green-vahvistimien maine levisikin räjähdysmäisesti Sleepin suosion myötä. Puskaradio teki tehtävänsä, ja yhdessä Black Sabbathin Orange-taltioinnin kanssa Matampista ja Greenistä syntyi myytti. Oliko tälle kulttimaineeseen nousseen vahvistimen suosioille sitten perusteita?

 

Orangen ja Matampin historia, pt. 1

Saksalaissyntyinen nuori Mat Mathias evakuoitui sodan alta Keski-Euroopasta Englantiin vuonna 1939. Muutettuaan Leedsin kautta Bradfordiin hän asettui lopulta pohjoisenglantilaiseen kylään nimeltä Huddersfield. Tämä uinuva tyyssija sijaitsee karkeasti Leedsin ja Manchesterin puolivälissä. Mat aloitti pian työt radio- ja TV-vastaanottimien korjaajana. Muutaman vuoden päästä Matin pomo sai liiketoiminnasta tarpeekseen, ja tarjosi yritystään Matin johdettavaksi. Mat otti liiketilan haltuunsa ja maksoi yrityksen entiselle omistajalle velan pois työllään.

Mat palkkasi pian apuvoimia, ja eräs hänen rekrytoinneistaan sattui olemaan kitaristi. He alkoivat suunnittelemaan yhdessä kitaravahvistinta, jotka tekivät tuolloin kovasti tuloaan. Ensimmäinen Matamp-vahvistin näki päivänvalon vuonna 1962. Niiden suosio kasvoi vuosi vuodelta, ja pian Matin elämään astui hänen tulevaisuutensa kannalta hyvin merkittävä henkilö.

Cliff Cooper

oli todellinen musiikin monitoimimies. Hän suunnitteli avaavansa syyskuussa 1969 soitinkaupan Lontooseen. Osana musiikin psykedeelistä vallankumousta hän maalasi kauppansa oranssiksi, ja alkoi käyttää joka paikassa kehittämäänsä psykedeelistä Orange-logoa.

Manageritoimistoa, studiota, vuokrauspalvelua ja levy-yhtiötäkin pyörittävä Cliff tarvitsi kitaravahvistimia kauppaansa. Isot englantilaiset merkit eivät kuitenkaan antaneet hänelle vahvistimia myyntiin, joten hän sai idean teettää vahvistimia omalla logollaan varustettuna.

Muutaman ehdokkaan jälkeen Cliff päätyi Mat Mathiaksen juttusille. Kaksikko sopi yhteistyöstä, ja Mat alkoi valmistaa vahvistimia Orange-nimen alla. Ensimmäinen koekappale luovutettiin tuolloin suositun Fleetwood Macin kitaristille Peter Greenille. Tällä samaisella vahvistimella hän myös levytti suurhitin "Albatross", ja menestystarina oli valmis.

Orange/Matamp-vahvistimien kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti. Fleetwood Mac lähti kiertueelle Yhdysvaltoihin, jonne Mat lähti mukaan vahvistinteknikoksi. Kiertueella hän huomasi, että vahvistimen rungon tulisi olla alumiinin sijaan terästä. Myös potikat vaurioituvat tien päällä, joten hän suunnitteli vahvistimen etupaneeliin tunnusomaiset kahvat, ja klassinen Matampin/Orangen ulkomuoto oli valmis. Kun vahvistimeen lisättiin vielä tehoa, syntyi nyt jo ikoninen GT-120 malli. Tästä vahvistimesta muodostui nopeasti monen englantilaisen ammattimuusikon suosikkivahvistin.

VUONNA 1995 SLEEP OLI PALANNUT rapakon toiselle puolelle. Kesällä bändi sulkeutui studioon Kalifornian auringon alla. Sessiot venyivät ja venyivät, ja kun savu lopulta hälveni, bändi palasi ihmisten ilmoille mukanaan palanen rockin historiaa. Master-nauha sisälsi vain yhden kappaleen, jonka pituus oli hivenen yli 63 minuuttia.

Levy-yhtiö ei kuitenkaan jakanut bändin intoa äänitteen tasosta, vaan kieltäytyi sen julkaisemisesta. Yhtiö pyysi bändiä editoimaan äänitettä ja vaihtamaan sen nimeä. Uudelleen editoinnin ja äänitysten jälkeen pituutta oli 52 minuuttia, ja äänite kulki nimellä Jerusalem. Siltikään levy-yhtiö ei suostunut julkaisemaan levyä "markkinointikelvottomana". Bändi oli puun ja kuoren välissä.

Venyneet sessiot eivät olleet bändin ainoa ongelma. Heidän Englannista ostamansa vahvistimet olivat täynnä vikoja ja niitä jouduttiin korjaamaan jatkuvasti. Jeffin oli pitänyt toimittaa heille loput vahvistimet, mutta niiden toimitus venyi ja venyi. Samalla heillä jo käytössään olevat Green-vahvistimet natisivat liitoksistaan. Bändi kääntyi lopulta tutun vahvistinkorjaajan puoleen, joka kunnosti, vakautti ja viritti vahvistimet kestämään bändin tarpeita.

Sleep hajoaa

Lopulta Sleepin bändin jäsenet olivat niin tuskastuneina pitkittyneisiin neuvotteluihin, että he päättivät hajottaa bändin. Levy jäi julkaisematta vielä vuosien ajaksi. Ennen kuin Matt ja Al vastaanottivat loput vahvistimensa, bändi oli jo jakaantunut eri leireihin. Se tosiasia, ettei osa vahvistimista toiminut lainkaan tai olivat muuten todella hutiloidusti tehtyjä, ei varmastikaan helpottanut muutenkin vaikeuksissa piehtaroivaa bändiä. Heidän mielestään Englannin vahvistinpaja oli kusettanut heitä pahemman kerran.

Sleep jäi eläväksi stoner rockin legendaksi, ja Dopesmoker-levy hautautui levy-yhtiöiden arkistoihin vuosikausiksi. Samalla legenda Orangen ja Matampin vahvistimista voimistui entisestään.

Orangen ja Matampin historia pt. 2

Huhtikuussa 1970 Englannin kevät oli jo pitkällä. Lonkeroitaan laajalle levittänyt Orangen Cliff Cooper rahoitti edelleen Matampin toimintaa, ja tilauksia satoi sisään. Vaatimaton insinööri Mat Mathias ja ulospäin suuntautunut ekstrovertti Cliff olivat kuitenkin jatkuvalla törmäyskurssilla. Mat toimitti vahvistimia vanhalla henkilöautollaan (Ford Cortina 1600E) viiden tai kuuden kappaleen erissä. Tämä ei vastannut Cliffin näkemystä toimivasta yhteistyöstä.

Lontoon Orange -kauppa kuitenkin menestyi, mutta samaa ei voinut sanoa Huddersfieldin pajasta. Matin tuotanto oli pientä ja hidasta. Nyrkkipajameininkiä, sanoisi joku. Cliffin painostuksesta vahvistimien valmistus siirrettiin isommalle tehtaalle Cowcliffeen vuonna 1970. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan osoittautunut toimivaksi, vaan Orange muutti tuotantonsa Bexleyheathiin, josta muodostuikin heidän tuleva päämajansa.

Vuonna 1971 Orange/Matamp -yhteistyö möi ensimmäistä kertaa enemmän vahvistimia kuin Marshall. Mat ei saanut tuotantoaan kuitenkaan Cliff Cooperia tyydyttävälle tasolle, jolloin yhteistyö Matampin ja Orangen välillä loppui. Samalla nimi Matamp poistettiin kaikista Orange-vahvistimista: ne kulkivat nyt ainoastaan Orangen nimellä.

Orangen ja Matampin toinen kierros

22 vuotta myöhemmin, vuonna 1993, Orange ja Matamp saivat uuden mahdollisuuden. Ostettuaan Matampin jäämistön Jeff Lewis soitti Cliff Cooperille, jonka liiketoiminta vuonna 1993 oli jo liki olematonta. Kaksikko aloitti yhteistyön – ikään kuin ennen vanhaan Matin aikoina.

Kumppaneilla oli toiveenaan julkaista uusi vahvistinmallisto – Orange Voice of the World. Jakelusopimus Yhdysvaltoihin hoidettiin lisensoimalla Orange-tuotemerkki Gibsonille. Suuryhtiö halusi kuitenkin pitää tuotantonsa Englannissa, jotta vahvistimet säilyttäisivät legendaarisen ”Made in England” -leimansa.

Parivaljakon julkaisema vahvistinmallisto ei menestynyt millään muotoa. Suunnittelussa oli tehty virheitä, eivätkä uudet vahvistimet soundanneet samalta kuin esikuvansa. Ne olivat luvalla sanoen huonoja. Yhteistyö osoittautui taloudelliseksi katastrofiksi molempien osapuolten kannalta. Taas kerran Orangen ja Matampin tiet erosivat.

Myöskään Jeff Lewiksen Green-mallisto ei ollut menestys. Hän oli toivonut soittajien assosioivan vahvistimet niiden alkuperäiseen käyttäjään, Peter Greeniin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka vahvistimilla oli Yhdysvalloissa kulttimaine, ei Jeff pystynyt tuottamaan niitä tarpeeksi tehokkaasti.

Joel Wheeler

Yhdysvaltalainen Joel Wheeler oli kyllästynyt omaan yhdeksästä viiteen -työhönsä. Hän oli intohimoinen kitaristi, vahvistinintoilija ja Sleep-bändin fani. Wheeler oli nähnyt bändin 90-luvun alussa useaan kertaan ja matkustanut ympäri Yhdysvaltoja Sleepin mukana. Portlandin esiintymisen jälkeen hän puhui bändin jäsenien kanssa pitkään Green-vahvistimista. Wheeler oli täysin myyty niiden soundista huolimatta niissä esiintyvistä ongelmista. Paluumatkalla kotiinsa Spokaneen Wheeler teki päätöksen tilata itselleen Green Matamp GT-120 vahvistin. Ensimmäisen vahvistimen saavuttua hän tutki sen sisukset läpikohtaisin ja rakastui siihen pysyvästi.

Aprikoituaan muutaman vuoden, hän viimein rohkaistui ja soitti vuonna 1997 Englantiin. Wheeler ehdotti yhteistyötä Jeff Lewikselle juuri kun tämä oli jo heittämässä pyyhettä kehään epäonnistuneen Cliff Cooper -yhteistyön jälijltä. Puhelin soi, ja innostunut ääni rapakon toiselta puolelta alkoi valaa Jeffiin uutta uskoa: hän tarjosi itseään Matampin USA:n jakelijaksi.

Koska vahvistimia ei juurikaan ollut valmiina, tarjosi Lewis alkajaisiksi Wheelerille starttipakettia, eli kokoelmaa epämääräisiä vahvistimien osia ja runkoja, joita oli kertynyt varastoon merikontillisen verran. Ne olivat jäämistöä Orange/Matampin ja Gibsonin taannoisesta yhteisponnistuksesta. Hän päällystäisi ne vihreäksi ja kokoaisi ne, ja Wheeler hoitaisi loput USA:n päässä. Samalla Wheeler lupasi rahoittaa Lewisin töitä. He alkoivat junailla yhdessä seuraavaa erää Matamp-vahvistimia, jotka tehtäisiin ainoastaan Yhdysvaltojen markkinoita varten. Alla oleva kuva näyttää minkälaisissa oloissa vahvistimia Englannissa väännettiin.

Matamp USA

Joel Wheeler muutti toimintansa Las Vegasiin, ja alkoi tehdä ensimmäisten joukossa kotisivuja internetiin. USA:n konttori sai ensimmäisen tilauksensa, ja toi kerralla maahan 20 vahvistinta ja 24 kaappia. Kontin saavuttua rapakon toiselle puolen kaikki siellä olleet vahvistimet kuvattiin ja analysoitiin. Lisäksi niitä korjattiin ja muokattiin. Niistä pyrittiin luomaan mahdollisimman yhteneväinen mallisto.

Sinetöidäkseen alkaneen yhteistyön Wheeler sai kolmessa päivässä pystyyn Matamp.com‑sivuston verkkoon. Tämä miellytti kovasti Englannin päätä. Vuonna 1998 Englannin ja USA:n tomistot sopivat yksinoikeudellisesta jakelusopimuksesta Matamp-vahvistimille. Ne valmistettaisiin Englannissa ja jaeltaisiin muualle maailmaan USA:n kautta.

Tammikuussa 1999 Matamp USA aloitti Matampin promoamisen USA:ssa. Konttori lähetti lehdistötiedotteita ympäri maailmaa. Juttuja näkyi muun muassa Vintage Guitar ja Guitar World -lehdissä. Wheeler kumppaneineen teki hartiavoimin töitä, että vahvistimien tunnettuus ja maine leviäisivät eteenpäin.

Indieskenen voimistuminen Yhdysvalloissa vauhditti myös Matamp USA:n nousua. Wheelerillä oli apunaan laaja stoner rock -bändien ja fanien lauma. Genren merkkipaaluja oleva Mans Ruin levy-yhtiö ja sen kulttuurityötä jatkava Small Stone -yhtiö liputtivat molemmat Green-vahvistimia voimakkaasti. Molemmat käyttivät joko vahvistimien ikonista muotoa tai Green-vahvistimien logoa levyjensä kansissa. Green ja Matamp -paitoja alkoi näkyä bändien päällä. Merkki oli enemmän hip kuin koskaan historiansa aikana. Kaikki näytti erittäin lupaavalta.

Ongelmia malliston kanssa

Valitettavasti Green-vahvistimia jouduttiin yhä muokkaamaan rajusti niiden saavuttua Yhdysvaltoihin. Ongelmia oli paljon. Wheeler avasi tai avaututti käytännössä jokaisen heille toimitetun vahvistimen. Hän antoi kaikkensa saadaksensa mallistoon järkeä. Tämä oli tärkeää, että vahvistimia pystyttäisiin myymään laajemmin jakelijoille ympäri Yhdysvaltoja. Wheeler piirsi saamistaan vahvistimista kytkentäkaaviot, joiden perusteella hän toivoi järkeistävänsä Matampin malliston vielä saman vuoden aikana. Kirjeenvaihtoa jatkettiin jokaisen vahvistinlähetyksen jälkeen, jonka Wheeler vastaanotti.

Dave Green

Yhdysvaltojen toimisto maksoi ennakkoja vahvistimista Englantiin. Jeff Lewis pystyi siten palkkaamaan lisää väkeä avukseen. Huomattavimpana rekrytointina voidaan pitää insinööriä nimeltä Dave Green (älä anna sukunimen hämätä, joskus totuus on tarua ihmeellisempää).

Dave oli kyllästynyt työskentelemään Ashdownilla, ja aloitti työt Matampin Englannin päässä vuonna 1999. Dave herätti henkiin Matin vanhat kytkentäkaaviot, ja alkoi valmistaa GT-120 vahvistinta ”alkuperäisin” speksein. Vielä saman vuoden aikana Dave Green sai yhteistyössä Wheelerin kanssa tehtyä muutaman Matamp GT-120 ”Legend” Master Volume Version -vahvistimen.

Skematiikat ylös

Dave Green ei koskaan piirtänyt vahvistimien kytkentäkaavioita, jolloin jenkkien päässä Wheeler insinööreineen joutui tekemään ne itse heille lähetetyistä vahvistimista. Vaikka Dave Green oli erittäin taitava insinööri, oli jokainen Englannista lähetetty vahvistinerä hieman erilainen kuin edellinen. Matamp USA näki valtavasti vaivaa toimittaakseen yksityiskohtaiset ohjeet malleista ja osalistoista Englannin tehtaalle. Uusia piirroksia ja malleja pyöriteltiin edestakaisin Englannin ja USA:n välillä. Wheelerin tavoitteena oli luoda selkeä vahvistinmallisto ja saada myyntiin lisää klassista Matamp GT120 -mallia, sillä sen kysyntä on edelleen kova maailmanlaajuisesti. Erityistä huomiota painotettiin vahvistimen runkoon, joka on tankoineen yksi Matampin selkeistä tunnusmerkeistä.

Mustia ja valkoisia vahvistimia

Kuin vastapainona yhtenäistämishankkeille, alkuperäisiä ja uusia Matamp-malleja julkaistiin USA:ssa erä eri pinnoitteilla – Black Amps näki päivänvalon vuonna 1999 ja White Amp puolestaan vuonna 2000. Jos tarkoitus oli yksinkertaistaa asioita, tämä ei varsinaisesti helpottanut tuota päämäärää.

Ongelmia edessä

Huddersfieldin ”tehdas” oli nyt kuumin vahvistinpaja Englannissa. Dave Greenin maine uuden vuosikymmenen vahvistinguruna kasvoi. Hän toimi alihankkijana nyt monille englantilaisille valmistajille, kuten Hiwattille ja vanhalle työnantajalleen Ashdownille.

Valitettavasti Matampin kiinteistö meni vuoden 2000 alussa remonttiin. Ennalta maksetut tilaukset USA:han myöhästyivät kiusallisen paljon. Kiireen lannistamana ja toiminnan miehenä Jeff Lewis joutui keksimään keinoja vastatakseen valtavaan kysyntään rapakon takana.

Seuraava erä vahvistimia

Pitkän odottelun jälkeen seuraava erä vahvistimia saapui Yhdysvaltoihin. Wheeler oli raivoissaan vastaanotettuaan vahvistimet. Kaikkiin hänen lähettämiinsä ohjeisiin oli viitattu kintaalla. Vahvistimet olivat täysin erilaisia kuin mitä oli sovittu. Pienen tutkimisen jälkeen paljastui, että vahvistimissa oli käytetty useiden eri valmistajien osia.

Tarkkasilmäinen huomasi, että Matampeista löytyi nyt elementtejä ja osia Marshall Majorista, Hiwatista, Ashdownista ja vanhoista Sunn-vahvistimista. Alla oleva vahvistin ei vaadi suurempaa tutkimista, se on päällystetty Ashdownista tutulla tolexilla.

Wheelerille tilanne oli vaikea. Hänellä oli valtavasti tilauksia, paljon väärää tavaraa hallussaan ja kaikki varannot sijoitettuna Englannin vahvistintuotantoon. Hän ei voinut tehdä muuta kuin pistää saapuneen erän myyntiin, vaikka seurauksena koko Matampin maine menetettäisiin ja vuosien työ valuisi hiekkaan. Wheelerin tavoittelema Green-mallisto tuntui nyt yhä kaukaisemmalta haaveelta.

Yhteistyö katkolla

Toimistojen välillä käytiin keskusteluja, mutta yhteisen sävelen löytäminen oli koko ajan vaikeampaa. Wheeleriä ihmetytti, miksei Huddersfieldin paja onnistunut tekemään samanlaisia vahvistimia kahta kertaa peräkkäin. Wheeler uskoi edelleen perinteisempään linjastoon, eli GT-sarjaan, josta Matamp on tunnettu. Englannin paja taas haluasi keskittyä pienempitehoisiin komboihin ja nuppeihin. Wheeler oli tuskastunut. Hänestä tuntui, että Englannin pää ei saanut mitään aikaan. Lewis puolestaan oli sitä mieltä, että Wheeler vaati liikoja. Alla olevasta klipistä saa hieman kuvaa minkälainen Englannin tehdas on, äänessä on Jeff Lewis itse.

Jeff Lewisin kiinnostus vahvistimien valmistusta kohtaan alkoi hiipua. Hän inspiroitui kustantajan tarjouksesta julkaista Matampin historiikki, ja keskittyi vuoden 2005 lopun kirjan suunnitteluun ja kirjoittamiseen. Kun Jeff oli poissa pelistä, David Green ja kaupan johtaja John Tilley yrittivät pelastaa Matampin maineen. He alkoivat suunnittella USA:n pään kanssa seuraavaa vahvistinsarjaa.

Electric Amps

Joel Wheeler oli nyt ymmärtänyt, että jos hän haluaisi pyörittää vahvistinbisnestä jenkeissä, tulisi kaikkien oikeuksien olla hänellä itsellään. Rapakon toisella puolella Dave Green taas työskenteli vakituisesti jo monelle muullekin englantilaiselle vahvistinfirmalle. Wheeler yritti kuitenkin epätoivoisesti saada sijoituksilleen tuottoa, ja sai houkuteltua Dave Greenin suunnittelemaan kanssaan seuraavaa vahvistinmallistoa.

Etenkin painavien kaiutinkaappien kuljettaminen mantereelta toiselle oli ollut alusta alkaen kustannustehotonta. Wheeler olikin kaikessa hiljaisuudessa ulkoistanut kaiutinkaappien rakentamisen toiselle yritykselleen, Electric Ampsille. Sama tuotemerkki toimi nyt alustana uudelle vahvistinlinjastolle. Electric Amps valjastettiin Matamp USA:n raunioille. Dave Green pisti parastaan, ja suunnitteli uuden vahvistinmalliston pelkästään Electric Ampsia varten. Tämä vahvistinsarja tulisi jäämään heidän yhteistyönsä joutsenlauluksi.

Wheeler painotti voimakkaasti, ettei hän suvaitsisi erilaisuuksia saman malliston sisällä. Etenkin hän kiteytti osien identtisyyden tärkeyttä, ja ettei muiden vahvistinvalmistajien osia saisi tällä kertaa käyttää. Hän sanoi tunnistavansa heti, jos vahvistimissa olisi Orangen tai Hiwattin osia.

Vielä saman vuoden aikana Dave Green sai toimitettua ensimmäiset ja viimeiset neljätoista kappaletta vahvistimia USA:han. Historia toisti itseään. Vahvistimet olivat upean näköisiä, mutteivät lähellekään sitä mitä oltiin sovittu. Ne olivat käytännössä samoja Green Matamp -vahvistimia mustalla tolexilla päällystettynä. Lisäksi ne erosivat toisistaan monilla eri tavoilla.

Wheeler oli hämillään. Hän ei voinut ymmärtää, mikä samanlaisten vahvistimien tekemisessä oli niin vaikeaa. Hän päätti, että tästä lähtien kaikki Electric Amps -vahvistimet tultaisiin valmistamaan Yhdysvalloissa. Alla olevassa kuvassa on hänen oma versionsa tutusta vahvistinmallista.

Matamp UK nuolee haavojaan

Rahoituksen loputtua Yhdysvalloista Jeff Lewis ei pystynyt maksamaan työntekijöidensä palkkoja. Dave Greenin viimeiseksi vahvistineräksi Matampilla jäi yhdeksän kappaletta uudelleen julkaistuja versioita Mat Mathiaksen S2000-vahvistimesta. Tuotanto liki nollissa ja tunteet pinnassa tehtaan viimeinen Matin jälkeisen sukupolven alkuperäinen työntekijä ja pääsuunnittelija Dave Green erosi lokakuussa 2007.

Samalla poistui viimeinen linkki vanhaan mallistoon, sillä kaikki vahvistimien kytkentäkaaviot olivat Daven päässä. Tässä kohtaa tarina palaa alkuun, eli Frankfurtin messuille, jossa näin Haydenin vahvistimia. Dave siirtyi ja menestyi  Haydenin suunnittelijana, joka on Ashdowin tytäryhtiö. Hän myös kustomoi vahvistimia molemmilla puolilla Atlanttia, ja saavutti nopeasti mainetta entisenä Matampin vahvistinguruna.

Vähitellen koko henkilökunta jätti Matampin. Dave Greenin jälkeen lähti myös kaupan johtaja, John Tilley. Hän erosi juuri ennen joulusesonkia ja lähti perustamaan Wienbrock-vahvistimia, jotka keräsivät nopeasti suosiota Englannissa. Hänen mukaansa lähti suuri osa vanhaa Matamp UK:n tiimiä.

Aina yhtä sitkeä Jeff Lewis nousi vielä kerran jaloilleen, ja sai markkinoille Matamp UK:n nimellä oman mini-vahvistinsarjansa vielä vuonna 2006. Samoihin aikoihin valmistui Jeffin kirjanen, joka sisältää eräänlaisen version yrityksen historiasta.

Julkaisussaan hän kirjoittaa, että Matamp on maan vanhin vahvistintehdas ja että Matamp on perustettu jo vuonna 1946. Monien mielestä tämä on vähintäänkin erikoinen julkilausuma. USA:n yhteistyön kulkua on väritetty voimakkaasti, mikä ei liene yllätys kenellekään.

Matamp tänään

Jeff Lewis ei luovuttanut, vaan jatkoi tuotantoaan uusien vahvistinrakentajien turvin. Daven jälkeen seuraavaksi pääinsinööriksi palkattiin Martin Whelan, jonka ura Matampilla ei kestänyt pitkään. Hän lähti perustamaan omaa yritystään nimeltä Martamp, joka sittemmin tunnetaan nimellä MJW Amplification. Seuraava Jeffin palkkaama insinööri oli Harold Bush.

Vuonna 2008 Matamp nähtiin monien suureksi ihmetykseksi jopa Frankfurtin messuilla. Alla olevassa klipissä Jeff näyttää kätten taitojaan ja tekee silmiemme edessä kaiutinkaapin Matampin tyyliin.

Oikeustaistelu

Vuonna 2010 Matamp UK yritti saada oikeusteitse matamp.com domain-nimeä itselleen. WIPO (World Intellectual Property Organisation) teki päätöksen 30 päivässä Matamp USA:n eduksi. Samalla selvisi, että Jeff Lewis (Matamp UK) oli vehkeillyt kanadalaisen jakelijan kanssa cyber-hyökkäystä Matamp USA:ta vastaan. He olivat perustaneet valedomaineja Electric Amps -nimen ympärille. Näille sivuille oli kirjoitettu valheellista tietoa Electric Amp USA:sta. Tätä kirjoittaessa sivut on poistettu näkyvistä.

Frankfurtin messut 2013

Soitan juuri ennen vuoden 2013 Frankfurtin messuja (joka toimi lopulta katalyyttinä tälle jutulle), Englantiin ja kyselin tilauksemme perään.

Saan langan päähän Matampin omistajan Jeff Lewiksen. Puhelimessa minulle juttelee rauhallisesti erittäin mukavan oloinen herrasmies. Heillä on juuri parahiksi ylijäämästokkia, jota hän voisi lähettää meille. Kuulemma nopeastikin. Lisäksi voisimme tilata haluamiamme vahvistimia. Hän pyytää vahvistamaan tarpeemme sähköpostitse. Teemme työtä käskettyä, ja odotamme innokkaina vastausta. Ei mitään. Tutkin roskapostikansiot läpi moneen kertaan. Ei mitään. Tilausvahvistusta ei koskaan saavu. Kuten monet muut jälleenmyyjät meitä ennen, emme koskaan saaneet tilaamiamme vahvistimia. Me emme toki maksaneet niitä ennakkoon. Sen sijaan vieressäni lojuu kaupan maskottina tuntematon Matampin vahvistin. Kukahan sen on kasannut ja mikä malli se on? En varmaan koskaan saa tietää.

Loppusanat

• Matamp USA myy nykyään vain käytettyjä vahvistimia ja osia, ja tarjoaa restauroimispalveluita. Joel Wheelerillä on studiossaan uskomaton kokoelma vanhoja Matamp- ja Orange -vahvistimia.
• Electric Amps on kuuleman mukaan voimissaan, ja omistaa oikeudet kaikkiin värillisten vahvistimien tuotemerkkeihin (Green, White ja Black).
• Matamp UK sai menneiden vuosien aikana maksun ennakkoon 1000 vahvistimesta, joista osa jäi toimittamatta ikiajoiksi. Mielenkiintoista kyllä, Jeff Lewis ei ottanut koskaan osaa vahvistimien tuotantoon lukuun ottamatta vahvistimien ja kaappien verhoiluja. Tällä hetkellä he tekevät vahvistimia tilaustyönä, toimitusajat voivat olla pitkät.
• Sleepin Jerusalem julkaistiin vihdoin vuonna 1999. Alkuperäinen ja pidempi, Dopesmoker ‑nimellä kulkeva versio, sai päivänvalon vuonna 2003, ja viimein vuonna 2012 julkaistiin uudelleenmasteroitu definitiivinen versio tästä ruohonkatkuisesta eepoksesta. Tuplavinyylinä julkaistua painosta juhlistaakseen bändi teki kiertueen Euroopassa ja Yhdysvalloissa. He soittivat keikkansa Marshallin vahvistimilla.

Tässä on kolme omaa suosikkiani Matampin hazardeista vahvistimista:

1. Matamp UK oli lähettänyt suoraan USA:n jälleenmyyjälle Green-vahvistimen, joka oli Orangen kuorissa.
2. Uutena myyty uudelleen pinnoitettu GT 120 näytti siltä, että sillä olisi soitettu 20 vuotta klubikeikkoja.
3. Vihreä kuori, oranssi sisus. Vahvistin oli toimitettu tehtaalta väärällä päätemuuntajalla.

25.12.2013 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.