Vietin kesäkuisen viikon aikana yhteensä kolme päivää HIMin ja The Rasmuksen tuotantotreeneissä. Molemmat bändit valmistautuivat keikkoihin ottamalla paikalle koko kalustonsa ja kiertuetekniikkansa, ja he soittivat kaikki keikkasettiin kaavaillut biisinsä pariin kertaan läpi.
JOS ASIOIHIN HALUAA PARANNUSTA, päätöksiä pitää tehdä joskus nopeasti. Sunnuntaiaamuna keräännyimme kukonlaulun aikaan täyden pakettiauton kanssa Nosturlle, kun vanha tuttu keskustelu alkoi. Pitäisikö bändin kamoja vihdoin päivittää? Huolta aiheutti etenkin The Rasmuksen Eero Heinosen vuoden 1973 Marshall Super Bass -bassovahvistin, joka oli sen verran uniikki, ettei vastaavaa saisi vuokralle mistään. Tiedossa oli paljon keikkoja, joille omaa backlinea ei saisi vietyä. Mitäpä jos tuon vahvistimen mallintaisi Kemperin profiloivaan vahvistimeen?
Asiasta oli keskustelu jo pitkään – jopa vuosia – joten päätöstä ei syntynyt vielä aamutuimaan. Kun bändi lopulta tuli paikalle, otimme asian puheeksi ja selitimme heille realiteetit. Edessä olisi uusi levy ja pitkä kiertue, joten nyt jos koskaan kannattaisi tehdä ratkaisuja. Bändin soundi olisi sama illasta iltaan, jos emme olisi riippuvaisia vuokravahvistimista.
Kuin ihmeen kaupalla päätös syntyi, ja kun The Rasmus aloitti settinsä, hyppäsin pakettiautoon ja kurvasin Krunikkaan hakemaan Kemperiä. Auto hätävilkuille, laatikko etupenkille ja suunta kohti treenipaikkaa. Ehdin perille parahiksi ennen kuin bändi oli lopettanut, ja luvassa oli lyhyt kahvitauko.
Miksaaja Tero Arnberg ehdotti, että kokeilemme Kemperiä heti. Minua kuumotti. Hoidettavia asioita olisi muutenkin paljon, ja halusin tehdä profiilin rauhassa. Sen verran tärkeä soundi oli kyseessä.
Kun laitteen hankkinut Eerokin rohkaisi minua, löin Kemperin tulille ja aloin muistelemaan: Mitenkäs tuo profilointi tehtiinkään…
Tallennetettavan laitteen ketju oli sinällään yksinkertainen. Kovaa ajettu putkivahvistin oli kytketty Kochin keinokuormaan ja siitä suoraan talon äänijärjestelmään. Kaavailin aluksi kaiuttimen mikittämistä, kun Terttu ehdotti, että voisimme kytkeä sen täsmälleen samalla lailla kuin se oli nytkin kytketty:
- Kemperin sendistä vahvistimen inputtiin, kaiutinliitännästä keinokuormaan ja sen XLR-lähdöstä takaisin Kemperiin.
Ajoimme testisignaalin vahvistimen läpi huumaavalla äänenvoimakkuudella ja tallensimme vahvistimen soundin tämän digi-ihmeen uumeniin. Sitten hieman refiningia perään, kun bändi palaili jo lyhyeltä tauoltaan. Talletin profiilin ja toivoin parasta.
EERO HEINONEN OLI SKEPTINEN uuden soundinsa suhteen. Niin minäkin ottaen huomioon profiloinnin hätäisyyden ja alkuperäisen laitteen uniikkiuden. Tulos oli kuitenkin hyvä. Soundistaan tarkka basisti kokeili tuttuja riffejä ja oli ihmeissään soundin samankaltaisuudesta. Bändi valmistautui soittamaan settiään toista kertaa, ja Eero päätti kokeilla samoin tein Kemperillä soittamista.
Verrattuna edelliseen läpiajoon soundimaailmassa alkoi tapahtua ihmeitä. Soundi oli nyt helpommin hallittavissa. Lavamelu poistui tyystin, sillä emme enää ajaneet vahvistinta kaiuttimiin. Miksaaja Arnberg sai soundista todella kuulaan ja erottelevan. Tässäkö tämä nyt oli? Kymmenen minuutin profilointi kahvitauolla muutaman vuoden spekuloinnin jälkeen. Huomenna tällä kattauksella lähdettäisiin jo festivaaleille liveyleisön eteen. Nopeilla päätöksillä on joskus etunsa.