Randy Rhoadsin lyhyt ja traaginen elämä

September 17, 2014

Puhelin soi Irlannissa sumuisena aamuna huhtikuussa 1982. Soittaja on lontoolaisen Jet Recordsin nokkamies David Arden. Hänellä on painavaa asiaa. Viikko takaperin kuolleelle Randy Rhoadsille tarvitaan tuuraaja. Ozzy Osbourne on päättänyt jatkaa kitaristin kuoleman vuoksi keskeytynyttä kiertuetta.

Koko rock-maailma on järkyttynyt uutisesta. Muuten niin kiehtova ajatus isosta kiertueesta ei kuulosta nyt yhtään niin houkuttelevalta.

Eniten järkyttynyt on kuitenkin Ozzy itse. Hän pitää Randyn turmaa varmana merkkinä siitä, että hänen uransa on ohi. Ozzyn manageripuoliso Sharon Arden ei silti suostu luovuttamaan. Hän näkee, että hänen miehensä uralla on momentum päällä. He ovat satsanneet kalliisiin lavasteisiin ja sopineet konsertin kuvaamisesta filmille. Kaikki muutaman kuukauden sisällä. Ozzyn on pakko jatkaa, muuten pariskuntaa uhkaisi vararikko. Raskas päätös tehdään heti hautajaisten jälkeen.

PUHELIMEEN VASTANNUT irlantilainen Bernie Torme suostuu tuuraamaan Randya vastahakoisesti. Tehtävä on vaikea. Bernie on kokenut soittaja, mutta enemmänkin blues-mies. Randyn soittotyyli on jotain aivan muuta. Hänen neoklassiset vaikutteensa ovat aikaansa edellä. Lisäksi Randy on soittoteknisesti täysin omalla tasollaan.

Bernie astuu koneeseen samoin tein. Ensimmäinen esiintyminen on seuraavana päivänä, ja keikkapaikkana toimii legendaarinen Madison Square Garden.

Bernie pääsee määränpäähänsä, jossa häntä odottaa ikävä yllätys. Hänen kitaransa ja pedaalinsa ovat juuttuneet tulliin. Hän on opiskellut koko matkan Walkmanilla Ozzyn kappaleita ja Randyn soittoa. Hän tietää jo, ettei pysty soittamaan kappaleita samalla lailla, mutta yrittää parhaansa mukaan sisäistää ne ennen illan keikkaa.

Bernie saapuu keikkapaikalle, missä tunnelma on sanalla sanoen apea. Kun hän tapaa Ozzyn ensimmäistä kertaa, laulaja istuu yksin takahuoneessa ja itkee.

Kiertueorganisaatio yrittää saada Bernien soittolaitteistoa ulos tullista, mutta tuloksetta. Hänelle ostetaan korvaava kitara, joka on malliltaan Fender Stratocaster. Vaikka kyseessä on loistava instrumentti, ei se ole paras mahdollinen valinta hard rock -riffeihin ja kirskuviin sooloihin.

SOUNDCHECKISSÄ Bernie kokee lisää yllätyksiä. Lava on valtavan kokoinen. Randyn vahvistimet ovat kytkettynä, mutta ne ovat kaukana lavasteiden seassa. Rumpali soittaa ylhäällä korokkeella, ja tahdissa pysyminen tuntuu vaikealta.

Kaiken kauheuden kruunaa Randyn pedaalilauta. Randyn laitteisto on erittäin persoonallinen ja optimoitu pitkälti hänen soittoaan silmällä pitäen. Custom-tehty lauta hangoittelee vastaan uudelle isännälle. Efektit menevät itsestään päälle ja pois.

Bernie koettaa kääntää asian positiiviseksi ja miettii, että Randy yrittää auttaa häntä tuonpuoleisesta. Tämä on kuitenkin laiha lohtu, ja tilanne tuntuu kaikin puolin väärältä – Bernie haluaisi kipeästi soittaa omilla laitteillaan. Kaikki on pielessä kitarasta lähtien, ja tilanne tuntuu äärimmäisen makaaberilta. Sama biisilista, sama lava, samat laitteet mutta eri mies.

Bernie on jälkikäteen kuvannut kokemusta traumaattiseksi, mutta myöntää, että organisaatio maksoi hänelle kuudesta keikasta runsaskätisesti. Tuolloin rahat tulivat tarpeeseen. Ozzy niin ikään kohteli häntä erittäin reilusti, joten loppujen lopuksi kokemus jäi plussan puolelle.

LOPULTA bändin kitaristiksi saadaan yksi Randyn omista suosikeista: Brad Gillis. Hän on hyvin samantyylinen kitaristi kuin Randy itse. Gillis nähdään ja kuullaan molemmilla vuoden 1982 tallenteilla, joiden nauhoittaminen oli jo sovittu ennen Randyn kuolemaa.

Täysimittainen konserttitallenne nauhoitetaan kesäkuussa ja myöhemmin syyskuussa äänitetään livelevy, joka julkaistaan vielä myöhemmin samana vuonna. Kuvatallenne sullotaan arkistoihin, eikä sitä koskaan julkaista. Se näkee päivänvalon vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun se vuotaa jostain internetiin. 

 

Videoklipistä saa loistavan kuvan Ozzyn massiivisesta show’sta ja tuon aikaisesta bändin soittokunnosta. Gillis hoitaa tonttinsa moitteetta, mutta maailmassa tuskin on ketään, joka ei näkisi mieluummin Randya esiintymässä Ozzyn riveissä ammattimaisesti kuvatulla tallenteella.

RANDYN KITAROINTI Ozzyn kahdella ensimmäisellä soololevyllä jää rock-musiikin historiaan. Hänen soittotyylinsä inspiroi lukemattomia nuoria kitaristeja. Brad Gillisin lisäksi Randyn on nimennyt pääasialliseksi vaikuttajakseen muun muassa Dimebag Darrel, John Petrucci, Nuno Bettencourt, George Lynch, Alexi Laiho, Zakk Wylde, Paul Gilbert ja Buckethead. 

 

Maailma on täynnä hyviä kitaristeja, mutta Randyn legendaarisen maineen salaisuus piilee myös sävellyksissä. Monet instrumentaaleja soittavat kitaristit eivät pääse koskaan laajempaan tietoisuuteen, vaikka olisivatkin taitojensa puolesta samalla viivalla.

Pesti Ozzyn bändin kitaristina takasi, että Randyn soittoa tullaan kuulemaan nyt ja aina. Kappaleet pysyvät ihmisten mielissä ajasta ikuisuuteen. Omana elinaikanani on ollut mahdotonta edes miettiä rock-kitaraa ilman Randyn vaikutusta. Erikoista on, että kolme vuotta ennen hänen kuolemaansa hänestä ei vielä tiedetty mitään.

MAALISKUUSSA 1979 englantilainen heavy metal -suuruus Black Sabbath on vaikeuksissa. Laulaja Ozzy ja rumpali Bill Ward ovat molemmat niin sekaisin, ettei seuraavan levyn tekemisestä tule mitään. Bändin pitää tehdä ratkaisuja, jos he aikovat jatkaa. Ozzy saa luvan lähteä ensimmäisenä.

Koska Black Sabbathin soittajat jakavat Yhdysvalloissa asuessaan saman asunnon, ei Ozzylla ole potkut saatuaan majapaikkaa. Black Sabbathin managerin, Don Ardenin tytär, Sharon (myöhemmin Osbourne), majoittaa Ozzyn Le Parq hotelliin, missä Ozzy surkuttelee kohtaloaan huumeiden, alkoholin ja pizzan voimalla.

Huoneen verhot pysyvät kiinni puolen vuoden ajan. Tässä ajassa Sharon ihastuu Ozzyyn ja näkee, että hänessä piilee vielä aineksia tähdeksi. Kuin kostoksi isälleen hän ryhtyy Ozzyn manageriksi. Rautanainen pistää pyörät liikkeelle. Verhot avataan, ja lokakuussa he palkkaavat Ozzyn uuden bändin basistiksi Rainbow’ssa soittaneen Bob Daisleyn. Vaikka tarkoitus on koota bändi brittimuusikoista, Ozzy haluaa tsekata länsirannikon tarjonnan ennen paluuta kotimaahansa Englantiin.

RANDY RHOADS on paikallinen ilmiö Los Angelesissa. Hänen äitinsä Delores Rhoads johtaa omaa musiikkikouluaan, jossa Randy opettaa kitaransoittoa. Iltaisin hän villitsee kansaa paikallisilla rock-klubeilla Quiet Riot -yhtyeensä kanssa.

On monen sattuman summa, että halutun pestin Ozzyn kitaristina sattuu saamaan juuri tämä lahjakas musiikinopettajan poika. Randy ei nimittäin välitä lainkaan Black Sabbathin musiikista, vaan pitää sitä lähinnä huvittavana. Nukkemaisen pieni ja siro kitaristi käy kuitenkin tapaamassa Ozzya ystävänsä ehdotuksesta. Ozzy sammuu tuolloin santamonicalaisen hotellin sohvalle, mutta ehtii sitä ennen vakuuttua Randyn taidoista.

Jälkeenpäin Ozzy on todennut kitaristiauditioinnista, että kaikki muut yrittivät olla kuin Black Sabbathin Tony Iommi. Randylla oli puolestaan oma klassisesta musiikista vaikutteita saanut tyylinsä. Tämä oli tuolloin täysin uniikkia Los Angelesissa ja kuten kohta tulisimme huomaamaan, koko maailmassa.

Randylle hoidetaan passi ja tarvittavat työluvat. Nuori kitaristi on juuri täyttänyt 23 vuotta, eikä hän ole vielä koskaan matkustanut lentokoneessa. Saavuttuaan Englantiin hän tapaa tulevan työnantajansa ensimmäistä kertaa niin, että Ozzykin on tolkuissaan.

Randy majoitetaan Ozzyn luokse Staffordshireen, Englannin keskiosiin. Kalifornian lämpöön tottuneelle nuorukaisella paikallinen ilmasto on järkytys. Mitkään kotoa tuodut vaatteet eivät pidä kylmyyttä loitolla, vaan uusia on hommattava paikan päältä.

Yhdessä basisti Bob Daisleyn (kuvassa alla) ja Ozzyn kanssa kolmikko alkaa säveltää kappaleita tulevaa sessiota varten. Bändille annetaan nimi Blizzard of Ozz, ja kaikki ovat yhtä lailla innoissaan uudesta projektista.

ENSIMMÄINEN Ozzyn ja Randyn yhteissävellys on balladi, Goodbye to Romance. Kappaleessa on vaikutteita Ozzyn Beatles-fanituksesta ja Randyn klassisen kitaran opinnoista. Sanoissa Ozzy kuvaa tunnelmiaan Sabbathista lähdön jälkeen.

Rumpalin löydyttyä bändi harjoittelee tiiviisti. Levyn tuleva äänittäjä, Max Norman käy tutustumassa bändin harjoituksiin ennen studiosessiota. Joulutauolla Randy lentää USA:han perheensä luo lepäämään ja päivittämään laitteistoaan. Pian alkaisi tiivis ja tärkeä studiosessio.

PARISKUNTA VARAA maaliskuuksi 1980 maalaistalossa sijaitsevan studion nimeltään Ridge Farm. Se sijaitsee ilmastoltaan miellyttävämmässä Englannin eteläosassa. Studiosessio maksetaan Ozzyn Black Sabbathilta saamilla erorahoilla. Ozzyn hektisellä huumeiden käytöllä hänen kuittaamansa 90 000 puntaa on kuitenkin nopeasti käytetty. Studioaikaa saadaan varattua kuukauden verran, enempään ei Ozzylla ja Sharonilla ole varaa.

Hipahtavan perheen pitämä paikka on kaikkien mieleen. Eikä vähiten sen takia, että omistajat polttavat paljon ruohoa. Paikan päällä on miellyttävä kukkaisviba, ja siemenet hedelmälliselle sessiolle on istutettu.

Studio on rakennettu vanhaan latoon. Tuottajaksi on pestattu muun muassa Judas Priestin ja Gary Mooren kanssa työskennellyt Chris Tsangarides. Yhteistyö hänen kanssaan ei kuitenkaan toimi, ja nuori studion äänittäjä Max Norman hyppää puikkoihin muutaman studiopäivän jälkeen. Bändi tuottaa debyyttilevynsä itse.

Randy on studiossa silminnähden hermostunut, ja hänen perfektionistinen luonteensa tulee kaikille selväksi. Hän tekee paljon päällekkäisäänityksiä. Kaikki soolot ja osa rytmikitaroista soitetaan kolmeen kertaan. Yksi raita on keskellä, muut laidoille panoroituna ja taaemmaksi miksattuna. Usein tämä tapahtuu vakuuttavalla tarkkuudella. Klikkiä ei käytetä, ja rumpali Kerslaken soittotyyli on hyvinkin taakse nojaava. Tämä tuo kappaleisiin omanlaisensa svengin ja pientä heittoa niiden sisällä. Randyn klassiset vaikutteet kuuluvat soolojen rakenteissa; ne ovat kuin itsenäisiä sävellyksiä kappaleiden sisällä. (2:47)

Soolojen alla on oma sointupohjansa, jota ei löydy muualta kappaleesta. Soolot eivät myöskään ole vain säeriffin päälle soitettuja pentatonisia skaaloja, kuten monien muiden rock-kitaristien soolot.

Randylla on mukanaan ensimmäisessä Ozzyn studiosessiossa kaksi luottokitaraansa. Ikoninen Karl Sandovalin rakentama “polka dot” V-kitara ja hänen vuoden 1974 Gibson Les Paulinsa.

Levylle äänitetään lopulta paljon kitaroita, ja niiden joukossa on myös nylon- ja teräskielisiä akustisia. Randyn sovitukselliset taidot pääsevät hienosti esiin. Yksi levyn upeimmista hetkistä on kappale Revelation (Mother Earth). Sitä voidaan pitää yhtenä 1980-luvun alun rock-kitaroinnin merkkipaaluna.

Biisi on myös Randyn oma suosikki, joka kasvaa upeasta molliballadista todellisiin ilmestyskirjan tunnelmiin. Ajassa 5:00 kappaleen tempo muuttuu, ja biisi saavuttaa kliimaksinsa Randyn upeilla riffeillä ja sooloilla. Jos et ole kuullut tätä kappaletta, suosittelen lämpimästi tutustumaan siihen sen ansaitsemalla hartaudella. Kappale on toiminut inspiraationa monille kitaristeille. Alla kuullaan esimerkki yhdeltä Randyn oppipojalta.

KUN LEVY ON PURKISSA , Sharon alkaa etsiä levydiiliä, joka löytyykin muutaman yrittämän jälkeen. Blizzard of Ozz julkaistaan englannissa syyskuussa 1980. Bändin konkareiden Bob Daisleyn ja Lee Kerslaken pettymykseksi levyn kannessa lukee kuitenkin Ozzy Osbourne. Blizzard of Ozz päätyy vain levyn nimeksi.

 

Levy osuu mainioon saumaan uuden vuosikymmenen alkusoittona. Uriah Heep, Black Sabbath ja Deep Purple ovat imagoltaan vanhoillisia. Punk ja uusi aalto ovat puhuttaneet nuorisoa viime vuodet, mutta Blizzard of Ozz tarjoaa ilmestyessään erinomaisen siirtymän vuosikymmeneltä toiselle.

Bändillä on toimiva soppa kasassa. Kysymyksessä on perinteiseen brittigrooveen nojaavaa yhtye, jonka soundissa ihmisille jo tuttuun lauluääneen yhdistyy USA:n länsirannikolta ponnistava kitarointi. Tämä miellyttää kuulijoiden korvia.

PARIN SALAKEIKAN jälkeen bändi debytoi 12. syyskuuta Glasgow’n Apollossa. Kiertue on menestys, ja keikkapaikat ovat loppuunmyytyjä. Silti bändin talous on miinuksella, ja kiertueella eletään kädestä suuhun. Kaikki matkustavat ahtaassa bussissa ja nukkuvat karuissa hotelleissa.

Kiertueen tunnelma on kuitenkin loistava, ja kaikki pääsevät sen päätyttyä pienellä lomalle. Randy lentää vuoden yhtäjaksoisen Englannissa oleilun jälkeen kotiin perheensä luo jouluksi.

Joululomallaan Randy tapaa Charvelin pomon, Grover Jacksonin. He kehittävät yhdessä Randylle Flying V ‑tyylisen kitaran, jonka suunnittelu tapahtuu nopeasti. Grover piirtää kitaran lavan, Randy ideoi "hain evä" ‑nauhamerkit ja nimeää soittimen Concordeksi. Samalla syntyy brändi Jackson Guitars, sillä Randylle tehty kitara poikkeaa sen aikaisesta Charvelin mallistosta. Suurimpana erona on Jacksonin neck through ‑malli, Charvelit ovat perinteisesti pulttikaulaisia.

Kitaran kaulasta tulee paksu, ja Randy haluaa Les Paul ‑tyyliin mikkikytkimen ylös kitaran runkoon. Tämä tuottaa suunnittelussa päänvaivaa Groverille. Kuten Sandovalinkin V-kitaraan, Jacksoniin asennetaan Charvelin vibrakampi. Kitara valmistuu parissa kuukaudessa, ja Grover lähettää sen Randylle Englantiin parahiksi ennen seuraavaa studiosessiota.

RANDYN PEDAALILAUTA on pienoinen mysteeri. Sen on mitä ilmeisemmin kasannut Pete "pedalboard" Holmes, jota kiitetään Ozzyn ensimmäisen levyn kannessa. Joel McIverin kirjoittamassa Randy Rhoads ‑kirjassa pedaalilaudan valmistajaksi mainitaan Pete Cornish. Hän on kuitenkin kieltänyt osuutensa lautaan, vaikka tekotapa onkin pitkälti samankaltainen.

Pedaalit on otettu pois kuoristaan ja upotettu erillisen rungon sisään. Mukaan on integroitu efektilenkki kaikulaitteita varten sekä kytkimiä pedaalien päälle ja pois laittamiseen. Osasyy tähän designiin on epäilemättä se, ettei 70-luvun lopulla pedaaleissa ollut LED-valoja, True Bypass -ominaisuutta tai liittimiä virtalähteille. Ne piti tehdä itse, ja keikoilla käytettävyys on varmasti ollut kriteerinä laudan suunnittelussa. Alla oleva piirros ja selonteko on peräisin Wolf Marshallin vanhasta Randy Rhoads -nuottikirjasta. (copyright: Hal Leonard)

Valitettavasti pedaalilauta oli pahamaineisen ongelmallinen. Sen alituisesta kihinästä johtuen Ozzy kutsui sitä paistinpannuksi. Koko ajan päällä ollut MXR:n Distortion + oli epäilemättä meluisa, koska laudassa ei ollut minkäänlaista kohinanpoistoa. Mikä pahinta, pedaalilauta oli myös epävarma käyttää. Juuri ennen Randylle tärkeää Los Angelesin keikkaa siihen ilmaantui ongelmia.

Laudan sisälle oli kolvattu monenlaista relettä ja kytkintä ohjaamaan efektejä, juurikin petecornishmaiseen tyyliin. Laudan korjaaminen osoittautui kuitenkin hankalaksi juuri sen rakenteen takia. Randy joutui soittamaan hänelle tärkeän keikan ilman efektejään. Tämä oli hänelle valtava pettymys, niin kiintynyt hän niihin oli.

RANDYN EFEKTIPEDAALIT olivat MXR:n valmistamia, jotka edustavat sen aikaista alan huippua. 1980-luvun alussa efektivalmistajia on vielä harvakseltaan. Isoin on yhdysvaltalainen Electro Harmonix – Bossin pedaalit tulisivat Japanista laajempaan tietoisuuteen vasta muutaman vuoden kuluttua.

MXR on tehnyt pedaaleja 70-luvun alkupuolelta asti ja pitää päämajaansa Rochesterissa, New Yorkissa. Pedaalit ovat laadukkaita ja täten hinnakkaita muuhun markkinoilla olevaan tarjontaan nähden. MXR on monen ammattikitaristin valinta, myös Randyn.

Randy Rhoadsin pedaalivalikoima ei ole kovinkaan monimutkainen. Volume-pedaalin ja wahin jälkeen seuraa sarja tarkoin valittuja efektejä:

• MXR Distortion + on nimestään huolimatta kevyt overdrive, jota Randy pitää koko ajan päällä. Tässä on hänen soundinsa ydin, yhdessä Marshallin Plexin kanssa.
• MXR 10 Band EQ -ekvalisaattori boostaa korostetusti keskialueita.
• MXR Flanger elävöittää soundia kuten studiosessiossa käytetty delay-laite. Välillä sitä käytetään myös efektinä (mm. “Flying High Again”).
• MXR Stereo Chorus rikastuttaa puhtaita väliosia (mm. “I Don't Know”).

Nämä efektit syötetään stereona eteenpäin pedaalilaudan ulkoisille viivelaitteille. Randy kokeilee lyhyen uransa aikana useita eri vaihtoehtoja. Käytössä ovat ainakin:

• Roland Tape Echo
• Korg Stage Echo
• Maestro Echoplex
• Yamaha Analog Delay

Molemmat signaalit syötetään varta vasten Randya varten modattuihin Marshall-vahvistimiin. Kaikulaitteilla luodaan vaikutelma kahden kitaran soundista. Menetelmä muodostuu jatkossa tärkeäksi osaksi hänen tunnusomaista kitarasoundiaan. Studiosessioissa Randy tulisi tuplaamaan kitaroita paljon ja ajastamaan niitä hieman lomittain samankaltaisen vaikutelman aikaansaamiseksi.

TAMMIKUUSSA 1981 Randy palaa takaisin Englantiin. Edessä on toisen levyn valmistelu nopealla aikataululla. Ozzy on herättänyt levy-yhtiön väen kiinnostuksen Yhdysvalloissa. Sharon näkee aikatauluista USA:n kiertueen päivät ja tietää jo ennakkomyyntien perusteella, että kysyntä tulee olemaan kova. Yhtye päättää äänittää toisen levyn valmiiksi ennen lähtöään Yhdysvaltoihin. Näin he voisivat julkaista toisen levynsä sille sopivana ajankohtana keskeyttämättä kiertuetta. Kunnianhimoinen suunnitelma orastavalta, nuorelta manageri-ikonilta.

Sharon ja Ozzy varaavat saman studion uutta sessiota varten. Paikalla on sama äänittäjä, joten sessiot lähtevät kivuttomasti käyntiin. Randy on tyytyväinen edellisen levyn soundiin, ja pyrkii nyt samankaltaiseen lopputulokseen. Levyn tekoon varataan tällä kertaa kuusi viikkoa.

Randyn soitto on kehittynyt edellisen kiertueen jäljiltä huimasti. Kompeissa on uudenlaista ryhtiä ja soolot ovat vieläkin persoonallisempia. Randy saakin puserrettua näiden kahden session hedelmiin melkoisen määrän kitaraosaamista.

Hän on myös enemmän kotonaan toisella levyllä. Mukana on sävykkäämpiä ja haastavampia sointukulkuja. Klassiset vaikutteet saavuttavat nyt lakipisteensä, ja rock-musiikin sääntökirjaa kirjoitetaan uusiksi useaankin kertaan sessioiden aikana. Over the Mountain tarjoaa ajassa 2:30 hyvän esimerkin Randyn sävellyskynän terävyydestä. Kappaleessa yhdistellään hienosti modernia riffittelyä ja klassisvaikutteisia melodiakulkuja.

Levytyssessioissa on usein tapana satsata eniten aikaa parhaisiin kappaleisiin ja jättää "ei niin onnistuneiksi" sävellyksiksi luokitellut kappaleet loppupuolelle. Niin tehdään nytkin.

Levyn nimikappale Diary of a Madman päättää levyn, ja siihen satsataan paljon. Kappale on Ozzylle tärkeä, ja mukaan otetaan Lontoon kamarikuoro ja jousikvartetti. Randy soittaa edellisen levyn tapaan teräs- ja nylonkielisiä kitaroita kappaleen ikimuistoisessa introssa.

Kappaleen kitaraosuudet ovat saaneet inspiraationsa kuubalaisen Leo Brouwerin klassiselle kitaralle säveltämästä etydistä Etudes Sencillos VI, jota Randy on epäilemättä harjoitellut – niin samankaltaisia sävellykset ovat.

Kaikille kappaleille ei jää yhtä paljon aikaa. Osa sooloista joudutaan soittamaan kiireellä, mikä jää harmittamaan Randya. Levyn heikompiin raitoihin lukeutuva Little Dolls jää kesken, ja levyllä kuultava soolo onkin guidetrackiksi aiottu demosoolo. Äänittäjä Max Normanin mukaan soolo on tosin oikea, mutta sitä ei ehditty tuplaamaan, kuten levyn muita sooloja. Soolo kuulostaa kieltämättä vajavaiselta ja soljuu levyllä helposti ohi korvien. Olisiko Randy äänittänyt päälle harmonioita, kontrapunktia vai tuplauksen? Soolo alkaa kohdassa 3:10.

 

Vastapainoksi Ozzy antaa Randylle aikaa silloin kun sitä eniten tarvitaan. Yksi Randyn tyylinäytteistä levyllä on Flying High Again -kappaleen soolo, jota hän valmistelee ja äänittää yhteensä kolme päivää. Kappale on erinomainen näyte Randyn huikeasta tekniikasta. 24 vuoden iässä Randy Rhoads on elämänsä iskussa ja uransa huipulla. Soolo alkaa kohdassa 2:19.

BÄNDIN DEBYYTTI Blizzard of Ozz julkaistaan jenkeissä maaliskuussa 1981. Crazy Train valitaan singleksi, ja siitä muodostuu radioasemien lempikappale. Voimasoiton myötä levy myy huimia määriä.

Ozzylle järjestetään tapaaminen levy-yhtiön päämajaan. Hän ilmestyy paikalle vahvasti humalassa, ja kunnostautuu puremalla elävältä kyyhkyseltä kaulan poikki kesken kokouksen. Levy-yhtiön edustajat ovat osa hämillään, osa raivoissaan. Vain levyn huikea menestys estää heitä antamasta Ozzylle välittömästi potkuja.

Levy saa loistavia arvosteluja ja myy lopulta kuusi miljoonaa kappaletta. Bändi on nyt maailmankuulu, ja kitarayhteisöt kohisevat uudesta tulokkaasta. Eddie Van Halenin ohella Randy Rhoadsista muodostuu kokonaisen uuden kitaristisukupolven idoli yhdessä yössä.

PINNAN ALLA KUPLII, sillä basisti Bob Daisley ja rumpali Lee Kerslake tuntuvat olevan tyytymättömiä rivimiehen osaansa. Median huomio kiinnittyy Ozzyn lisäksi nuoreen, tuntemattomaan kitaristiin. Lisäksi kinaa syntyy niinkin tutusta asiasta kuin biisintekokrediittien jaosta.

Ozzyn mielestä kaksikko on valittanut enemmän tai vähemmän alusta lähtien. Sharon ja Ozzy haluavat tehdä väistämättömät muutokset ennen toisen levyn julkaisua. Ozzyn kiikarissa on uusi rumpali, Black Oak Arkansasissa soittanut Tommy Aldridge. Bob Daisley kapinoi muutosta vastaan, joten Ozzy vaihtaa hänetkin. Tilalle basson varteen otetaan Randyn vanha bändikaveri Rudy Sarzo.

Kun kakkoslevy on vielä julkaisematta, päätyy tuore kokoonpano levyn promokuviin, vaikka levyllä soittaakin alkuperäinen Blizzard of Ozz -miehistö. Uusi bändi treenaa raivokkaasti ja valmistautuu promoamaan ensin Blizzard of Ozz -levyä, sitten Diary of a Madmania Yhdysvalloissa pitkällä kiertueella.

Miehistönvaihdokset tehdään huhtikuussa 1981, vain paria viikkoa ennen bändin ainoaa ammattimaisesti tallennettua live-esiintymistä.

Ozzy bändeineen soittaa neljä kappaletta Blizzard of Ozz ‑levyltä myöhäisillan After Hours ‑TV-lähetyksessä. Ozzyn ääni pettää ja huojuu läpi esiintymisen. Randy sen sijaan on loistavassa iskussa ja soittaa hienosti.

YHDYSVALTOJEN KIERTUEEN ensimmäinen osio kestää huhtikuun puolivälistä heinäkuun loppuun. Bändin yhteissoitto nivoutuu yhteen tiiviin keikkailun seurauksena. Toukokuussa he äänittävät materiaalia live-levyä varten, joka julkaistaan vasta vuonna 1987 Tribute-nimellä. Se sisältää ensimmäisen ja toisen levyn kappaleista kootun setin muutamalla Black Sabbathin klassikolla höystettynä.

 

Monelle Randyn fanille todellisia helmiä levyllä ovat kuitenkin Randyn klassisen kitarakappaleen " Dee" ylijääneet otot. Niissä kitaristi juttelee rennon oloisesti äänittäessään Delores-äidille omistamaansa kaunista kappaletta.

Randya harmittaa ilta toisensa perään Black Sabbathin kappaleiden soittaminen. Hänen mielestään kappaleet eroavat liikaa Ozzyn uuden bändin omasta tuotannosta. Iommin riffit eivät ole lainkaan Randyn tyylisiä (vaikka loistavia ovatkin, toim. huom.). Silti Sabbathin klassikkobiisi Paranoid päättää konsertit ilta toisensa jälkeen. Randy hyväksyy asian kaikessa hiljaisuudessa. Hän osaa myös arvostaa pomonsa menneisyyttä ja fanien reaktioita vanhoihin hittibiiseihin.

Kiertueen toinen osio keskittyy Yhdysvaltojen eteläisiin valtioihin, jonka jälkeen bändi siirtyy keikkailemaan Euroopassa. He ehtivät soittaa seitsemän keikkaa Saksassa, kun kiertueelle tulee stoppi. Bändille marraskuun ja joulukuun vaihteeseen varatut Englannin keikat perutaan Ozzyn totaalisen uupumuksen takia. Kuusi kuukautta yhtäjaksoista kiertämistä Yhdysvalloissa vaatii nyt veronsa.

Kakkoslevy Diary of a Madman julkaistaan loppuvuodesta molemmilla puolin rapakkoa. Bändin jäsenet viettävät joulun kotonaan, kunnes kiertue jatkuu 30.12.1981 Yhdysvalloissa. Kappalevalintoja painotetaan uuden levyn kappaleisiin. Lavasteet ovat ennennäkemättömän kookkaat, ja keikkoja on myyty jo neljän kuukauden periodille.

TÄSSÄ VÄLISSÄ Randy ehtii saada uuden kitaran. Grover Jackson tuo hänelle mustan Randy Rhoads ‑mallin prototyypin. Nyt kitaran muotoa on muutettu sen verran, ettei se enää sekoittuisi Gibsonin Flying V ‑malliin. Soittimen malli tulisi olemaan ikoninen seuraaville kitaristisukupolville.

Randy haluaa myös satsata nylonkieliseen kitaraan, ja sijoittaa ensimmäisistä levytysrojalteistaan 5000 $ laadukkaaseen, Espanjassa valmistettuun klassiseen kitaraan.

OZZYN JA RANDYN molemmat yhteiset levyt ovat nyt Billboardin Top 100 -listalla. Levyjen myynti lasketaan miljoonissa. Ozzy satsaa tulevalle kiertueelleen lavasteisiin. Yhdessä Sharonin kanssa he suunnittelevat ja teettävät valtavan goottilinnan, jonka kustannukset nousevat liki 250 000 dollariin.

Lavashow sisältää muun muassa trolleja, isot portaat ja mekaanisen valtavan käden. Henkilökunta on pukeutunut keskiaikaisiin vaatteisiin ja he kulkevat lavan puolelta toiselle lavasteiden sisällä olevilla käytävillä. Valot ja pyrotekniikka täydentävät kokonaisuutta. Tuotannon laajuus on ennennäkemätön. Massiivisuus tuo mukanaan kuitenkin myös ongelmia.

Vahvistimet ovat kaukana lavasteiden sisällä. Randy ei saa kitaraansa haluamaansa feedback-efektiä kuten ennen. Rumpali Tommy Aldridge on valtavalla korokkeella kymmenen metrin päässä, ja bändin on erittäin vaikea soittaa taimissa.

Mukana on myös uusi jäsen, joka rikastuttaa bändin soundimaailmaa huomattavasti. Kosketinsoittaja Don Airey (ex-Rainbow) tulee Randyn kanssa juttuun hienosti. Yhdessä he rakentavat harmonioita moniin kappaleisiin, ja Randy pääsee kokeilemaan uusia soinnutuksia toisen melodiasoittimen kanssa. Lisäksi Aireyn kokemus ja soittotyyli inspiroivat muuten tylsistymään päin olevaa Randya.

Randy etsii tammikuussa 1982 itselleen uuden kitaraopettajan ja haluaa ottaa hänet mukaan kiertueelle. Asian järjestäminen osoittautuu kuitenkin vaikeaksi. Randy päättää ottaa tunteja eri opettajilta jokaisessa kaupungissa, jossa kiertue pysähtyy. Randy kirjoittaa omia sävellyksiään nuoteille, mutta hänen klassiset visionsa eivät aukene edes hänen äidilleen, Deloresille. Olisiko hän lähtenyt Diary of a Madmanin innoittajan Leo Brouwerin viitoittamalle tielle, jos olisi saanut elää?


Jo vuosia yksi Randyn suosikkisäveltäjistä on ollut barokkiajan säveltäjä Johann Pachelbel. Hänen tyylinsä on huomattavasti kansantajuisempaa kuin Brouwerin. Säveltäjän vaikutuksen kuulee hyvin Randy Rhoadsin Dee-sävellyksessä.

 

Vähitellen Randy kypsyttelee ajatusta rockin soittamisen lopettamisesta kokonaan ja tutkinnon hankkimisesta klassisessa kitarassa. Kuin vastapainona tälle, Guitar Player ‑lehti palkitsee Randyn vuoden kitaristitulokkaana. Alla olevalla videolla hän vastaanottaa lehden palkinnon. Klippi on ainoa, jossa nähdään Randyn haastattelu. Randya ympäröivät pokaalin jaossa Ozzy ja Sharon.

Jos Randy haikailee klassisen tutkinnon perään, hänen pomonsa elää rock-elämää muidenkin edestä.

TAMMIKUUSSA 1982 yleisö heittelee tavaraa lavalle; mukana on maskotteja, leluja ja muuta krääsää. Ozzy haluaa hauskuttaa yleisöä ja puree pään irti joltain, jota hän luulee kumileluksi. Kyseessä on kuitenkin oikea lepakko, ja Ozzy kiidätetään kiireen vilkkaa ottamaan rabies-rokotusta.

Helmikuussa Ozzy erehtyy kusemaan Texasin pyhimpään paikkaan, Alamon uhrien muistomerkkinä toimiville raunioille. Paikalliset viranomaiset ovat raivoissaan, ja Ozzy seurueineen saa porttikiellon koko Texasin osavaltioon.

VAIKKA Ozzy lähti aiemmin Black Sabbathista ovet paukkuen, häntä sitoo vielä vanha levytyssopimus. Epäselvien sopimusriitojen kanssa painiva Ozzyn uusi yhtiö lupaa Black Sabbathin levy-yhtiölle vielä uuden äänitteen. He lupaavat toimittaa heille live-levyn Black Sabbathin aikaisista kappaleista – näin kustannusoikeudetkaan eivät muodostu ongelmaksi. Samalla sopimusehdot täyttyvät Ozzyn suuntaan, ja hän voi jatkaa uraansa.

Koska Randy ei liiemmin perusta Black Sabbathista, ajatus live-levystä ei innosta häntä alkuunkaan. Kappaleiden harjoitteleminen on yksi juttu, mutta Randya huolettaa myös hänen oma urakehityksensä. Kahden neoklassiseen soittoon nojaavan levyn jälkeen Ozzyn vanhan bändin kappaleisiin tukeutuva live-levy tuntuu fanien huijaamiselta. Ozzy on jo kahden albumin jälkeen soolourallaan huomattavasti suositumpi kuin Black Sabbath.

KAKSI VUOTTA jatkuvaa hulabaloota ja Ozzyn sekoilua alkaa riittää Randylle. Hän ilmoittaa pomolleen, että tekee vielä seuraavan studiolevyn, mutta lopettaa sen jälkeen bändissä.

Keskustelu käydään ahtaassa bussissa, ja Ozzy lyö suutuspäissään Randya. Sharonin ja Ozzyn riitely on ollut jokapäiväistä, mutta nyt tunnelma seurueen sisällä kiristyy entisestään. Kiertueen ensimmäinen osio saadaan rämmittyä loppuun, ja lopen uupunut ryhmä pääsee tauolle kymmenen päivän ajaksi.

Kotikaupungissaan Randy joutuu käymään hammaslääkärillään kivuliaassa operaatiossa, jossa häneltä poistetaan kolme viisaudenhammasta. Hän riutuu kotonaan tauon ajan, ja lepäilyyn tarkoitettu aika kuluu pitkälti leikkauksesta toipumiseen. Kiertue jatkuu maaliskuun puolivälissä ja kaikista tuntuu, kuin he olisivat tulleet kotiin. Soitto sujuu tauon jälkeen, eikä elämä tunnu yhtään hassummalta.

JUURI ENNEN isoa esiintymistä Floridassa kiertuebussi menee harmillisesti epäkuntoon. Bussia huoltavan varikon pihalla on pienkoneita. Sillä aikaa kun bussia korjataan, bussikuski tarjoaa lentokierroksia ryhmän jäsenille hyvitelläkseen heitä viivästymisestä. Ensimmäiselle kierrokselle lähtevät kosketinsoittaja Don Airey ja kiertuemanageri Jake Duncan. Toiseen koneelliseen astuu Randy Rhoads yhdessä kiertueen meikkaaja Rachel Youngbloodin kanssa. Ozzy ja Sharon nukkuvat vielä bussissa.

Ohjaaja temppuilee pienkoneella ja menettää sen hallinnan. Kaikki koneessa olevat menettävät henkensä välittömästi. Uhrit palavat pahoin, ja Randy Rhoads tunnistetaan vain hänen hammastietojensa ja henkilökohtaisten korujensa avulla.

Suuri lahjakkuus on poissa. Hänen äitinsä Delores saa suru-uutisen vielä samana päivänä. Dee-kappaleen kuuleminen seuraavalla kerralla murtaa epäilemättä hänen sydämensä. Hän itkee yhdessä Randy-fanien kanssa, joiden lukumäärä ympäri maailma mitataan jo kymmenissä miljoonissa.

17.9.2014 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.

*****

Epilogi:

Tarkoitukseni oli laittaa loppuun video, jossa Zakk Wylde soittaa Dee-kappaleen. Halusin tällä luoda kontrastin parrakkaasta miehestä soittamassa herkkää kappaletta Randy-julistein varustetussa huoneessa. Tekijänoikeudet You Tube-klippiin estivät kuitekin sen käytön tässä artikkelissa, joten äänitin kappaleen itse. Tuloksena on yhdistelmä impulsiivisuutta, halpaa Espanjalaista Flamenco-kitaraa ja ikivanhoja kieliä. Tietokoneen mikeillä äänitettynä tietysti. Kauan eläkoon Randy!